Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja aloitteesta mikromuovien kieltämiseksi kosmetiikassa: ”Tarvitsemme muovia monissa paikoissa, mutta emme kehoissamme”

SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström pitää kansalaisaloitetta tervetulleena.

Eduskunnan lähetekeskustelussa on tänään kansalaisaloite mikromuovien kieltämiseksi kosmetiikassa. Kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.) pitää aloitetta tervetulleena. Hän muistuttaa, että kosmetiikan mikromuovit ovat pieni, mutta tärkeä osa isoa ongelmaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Mikromuovi on makrokysymys. Tämä kansalaisaloite voi nopeuttaa toimia kohti yhteiskuntaa, jossa on turvallisempia tuotteita. Tarvitsemme muovia monissa muodoissa, monissa paikoissa, mutta emme kehoisamme mikropartikkeleina, Kvarnström sanoo.

Kvarnström sanoo tiedotteessaan, että vaikka kosmetiikka ei ole mikromuovin suurin lähde, on tärkeää, ettei se ole haitallista terveydelle.

Kvarnströmin mukaan ihmisten on tultava tietoisemmiksi mikromuoveista.

– Olen vakuuttunut siitä, että Suomi voi olla edelläkävijä ja että teollisuutemme voi tulla maailman johtavaksi keksimällä fiksuja ratkaisuja, jotka vähentävät mikromuovien määrää maailmassa. Meidän lainsäätäjien täytyy kantaa suuri vastuu tästä, eduskunnan ympäristölautakunnassakin vaikuttava Johan Kvarnström sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE