Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja ärähtää Jokereille: “Nyt kyse ei ole huolimattomuudesta, vaan tahallisuudesta”

Lehtikuva

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä toivoo tiedotteessaan, että viranomaiset käynnistävät työturvallisuustutkinnan jääkiekkoseura Jokerit HC:sta.

Demokraatti

Demokraatti

“Jokereiden johto on tehnyt päätöksen, että kevään pudotuspelisarja pelataan alusta loppuun vastustajien halleissa Venäjällä. Venäjä puolestaan on maa, jossa koronavirus leviää tällä hetkellä hallitsemattomasti eikä sitä vastaan suojauduta käytännössä mitenkään. On mielestäni kohtuutonta ja vaarallista pakottaa pelaajat pelaamaan sellaisissa olosuhteissa, jotka Venäjällä tällä hetkellä vallitsevat. Samalla on riski, että joku joukkueen jäsenistä tuo viruksen mukanaan Suomeen. Jokerit on täysin suomalainen seura ja siihen sovelletaan siten Suomen lakia sekä työturvallisuusmääräyksiä. On aivan selvää, että Venäjällä jääkiekkoilijoiden työpaikan psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset työturvallisuustekijät eivät ole tällä hetkellä kunnossa.”

Kärnän mukaan työnantaja tai tämän edustaja voidaan asettaa vastuuseen työturvallisuusrikoksesta, mikäli työturvallisuusmääräyksiä on rikottu tahallaan tai huolimattomuudesta.

“Nyt kyse ei ole huolimattomuudesta, vaan tahallisuudesta. Viranomaisten on syytä selvittää, miten Jokereiden joukkueen turvallisuudesta on huolehdittu. Minun on myös vaikeaa uskoa, että koko joukkue noudattaisi vaadittuja karanteenimääräyksiä aina Venäjältä Suomeen palatessaan. Ei ole mitään järjellistä syytä, miksi Jokereiden joukkueella pitäisi olla näihin karanteenimääräyksiin jotain erillisiä vapauksia. Gagarin Cup ei voi olla tällainen syy. Kyllä nyt olisi kaikilta osiltaan parempi vain ottaa ne rantapallot esille kaapista ja lähteä kesälomalle.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE