Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kansanedustaja ei voi lausua mitä tahansa” – SDP varoittaa leikkimästä vaarallisella tulella

SDP:n Ilkka Kantola korosti, että kaikilla on oltava yhteinen halu sanoa "ei" kaikelle poliittiselle väkivallalle ja demokratian vastaisille ääriliikkeille.

Eduskunnassa käydään tänään ajankohtaiskeskustelu ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa. SDP:n ryhmäpuheenvuoron esittänyt Ilkka Kantola muistutti päättäjien vastuusta.

– Äänestäjillä on oikeus odottaa, että me myös puhumme ja toimimme vastuullisesti.

Kansanedustajan puhevapaus on perustuslaissa turvattu.

– Tämä ei silti tarkoita, että kansanedustaja voisi lausua mitä tahansa joutumatta rikosvastuuseen. Kansanedustajien saamat syytteet ja epäilyt sananvapauden väärinkäyttämisestä eivät ole edustuksellisen demokratiamme kauneimpia kukkasia, Kantola korosti.

Hänen mukaansa kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jyrkässä ristiriidassa demokraattisesti päätettyjen, yhteisten arvojen kanssa.

– Sillä leikkiminen on leikkiä tulella, jonka vaarallisuuden me tiedämme fasismin ja natsismin historiasta.

SDP on esittänyt, että puolueet edellyttävät kunnallisvaaliehdokkaita asettaessaan jokaiselta sitoutumista rasisminvastaiseen julistukseen.

Lisää aiheesta

– Huonosti harkituilla sanoilla ja teoilla voimme vahvistaa asenteita, jotka antavat hyväksynnän demokratiaa halveksiville ääriliikkeille ja väkivaltaan johtavalle vihalle. Tai voimme viisaasti perustella ja vakuuttaa, että kaikista puutteistaan huolimatta demokratia on paras menetelmä edistää niin yksilön kuin koko kansakunnankin hyvää, Kantola huomautti.

Vastuu demokratian puolustamisesta ja yhteiskuntarauhan lujittamisesta kuuluu meille kaikille.

Hän piti tärkeänä, että kaikilla on yhteinen halu sanoa jyrkkä “ei” kaikelle poliittiselle väkivallalle ja demokratian vastaisille ääriliikkeille.

– Vastuu demokratian puolustamisesta ja yhteiskuntarauhan lujittamisesta kuuluu meille kaikille. Se mitä me lausumme tai mitä kantoja otamme tai minkälaisissa järjestöissä toimimme, on monille kansalaisille malli, jota he ovat valmiita seuraamaan.

Suomi on hyvä maa, mutta muutos on Kantolan mukaan näkyvissä: Muutos näkyy demokratian vastaisten äärioikeistolaisten, uusnatsismia edustavien ääriliikkeiden vahvistumisena. On syytä olla valveilla.

– Olemme nähneet kansalaisen menettävän henkensä poliittisen väkivallan uhrina. Poliittisista vaikutteista syntyvä väkivalta on uhka koko demokraattiselle järjestelmällemme, jos annamme väkivallan hyväksyville ääriliikkeille tilaa.

Kantola arvioi, että rasistiset ja väkivaltaan valmiit poliittiset ääriliikkeet käyttävät hyväksi ihmisten katkeruutta ja toivottomuutta kasvavan eriarvoisuuden keskellä.

– Meidän on demokraattisin keinoin ponnisteltava tarmokkaammin yhteiskunnan kahtia jakautumisen torjumiseksi.

Nobel-kirjailija William Golding kuvaa romaanissaan Kärpästen herra, miten ihmiset käyttäytyvät kriisitilanteessa, kun perättömät huhut ottavat vallan.

– Lopulta viha johtaa järjettömiin surmatekoihin yhteisössä, jonka piti olla kaikin puolin järkevä ja sivistynyt. Nobel-kirjailijan viesti on vahva. Demokratian ja sivistyksen mureneminen johtaa lopulta järjettömään vihaan ja väkivaltaan ja syyttömien kuolemaan, Ilkka Kantola varoitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE