Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja esittää kannustinmallia: ”Äänestäjä saisi kansalaisvelvollisuutensa täyttämisestä esimerkiksi taloudellista hyötyä”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) on huolissaan siitä, että aluevaaleissa äänestysaktiivisuus jäi vain 47,5 prosenttiin. Kemppi esittää, että demokratiaa on vahvistettava kansallisen äänestämisen kannustinmallin avulla.

Demokraatti

Demokraatti

– Äänestäminen on demokratian kivijalka. Verrattuna moneen muuhun maahan Suomessa äänestäminen on turvallista ja helppoa. Esimerkiksi nyt varuskunnissa pystyi äänestämään ensimmäistä kertaa juuri hyväksymämme lakimuutokseen vuoksi. Tästä huolimatta äänestysprosentti on vaaleista toiseen huolestuttavan matala, Kemppi sanoo tiedotteessaan.

– Me tarvitsemme kansallisen kannustinmallin, jotta saamme vahvistettua demokratiaa. Kannustinmallin kehittämisessä olisi syytä tehdä kansainvälinen vertailu. Pääasia olisi se, että äänestäjä saisi kansalaisvelvollisuutensa täyttämisestä esimerkiksi taloudellista hyötyä, Kemppi linjaa.

Kemppi muistuttaa, ettei huoli äänestysaktiivisuudesta koske vain aluevaaleja. Hän nostaa esiin viime kuntavaalit, joissa äänestysaktiivisuus – 55,1 prosenttia – oli matalin sitten vuoden 1945. Kemppi on huolissaan myös nuorten äänestysaktiivisuudesta.

– Matalan äänestysaktiivisuuden taustalla on myös isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka vaativat meidän päättäjien huomiota yhä enemmän. Tutkijoiden mukaan äänestyskäyttäytyminen, myös äänestämättä jättäminen on vahvasti periytyvää. Äänestämättömyys on yhteydessä myös huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. Myös elämän isot muutokset kuten avioero tai työttömyys näkyvät selvästi äänestämättömyydessä, Kemppi sanoo.

Kempin mielestä äänestysaktiivisuuden noston pitää olla yksi politiikan kärkitavoitteista. Hän katsoo, että esimerkiksi ylisukupolvinen äänestämättömyys kaipaa puuttumista jo kouluvuosina.

– Demokratiakasvatuksen lisääminen ja osallisuuden vahvistaminen ovat tässä ytimessä. Myös meillä päättäjillä ja puolueaktiiveilla on peiliin katsomisen paikka. Tarvitsemme avoimuutta päätöksentekokulttuuriin sekä elävää puoluetoimintaa paikallistasolla. Päätöksenteosta ei pidä myöskään puhua vain vaalien alla, vaan osallistumismahdollisuuksia tulee tarjota jatkuvasti ja matalalla kynnyksellä, Kemppi sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE