Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja hämmästelee normienpurkua asioissa, joissa se ei edistä kenenkään etua: “Esteettömyys on perusoikeus”

Kevään 2017 aikana on tarkoitus antaa asetus rakennuslainsäädännön esteettömyysnormeista. Asetus sai lausuntokierroksella osakseen paljon kritiikkiä muun muassa vammaisjärjestöiltä ja apulaisoikeuskansleri on todennut, ettei ministeriö ole huomioinut riittävästi perustuslain ja YK:n vammaissopimuksen velvoitteita.

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen mukaan asetuksella ollaan heikentämässä esteettömyysvaatimuksia ja näin vähentämässä vammaisten ja ikäihmisten valinnanmahdollisuuksia ja yhdenvertaisuutta. Asiasta on uutisoinut muun muassa Yle (8.3.2017).

— Jos esteettömyys huomioidaan esimerkiksi ympäristön ja rakennusten suunnittelussa alusta alkaen, sen rakentaminen ei tule yhtään kalliimmaksi. Pikemminkin päinvastoin; se vähentää esimerkiksi kuljetuspalveluiden ja muun avun tarvetta. Esteettömyys on kestävää kehitystä, jossa huomioidaan tulevat tarpeet ja näin voidaan myös kustannusten kasvua hillitä. Suomi ikääntyy ja hallituksenkin tavoitteena pitäisi olla kotona asumisen tukeminen. Tällaiset ratkaisut eivät tätä tavoitetta tue.

Mäkisalo-Ropponen ihmetteleekin hallituksen normienpurkua asioissa, joissa se ei edistä kenenkään asiaa. Hän vetoaa, että meneillään olevassajatkovalmistelussa on aidosti otettava huomioon eri tahojen kriittiset lausunnot sekä apulaisoikeuskanslerin ratkaisu.

— Esteettömyys on perusoikeus. Tulevaisuudessa esteetön asuminen pitäisi olla itsestäänselvyys. Esteettömyys ei kuitenkaan ole vain vammaisten ja ikäihmisten asia, vaan on kaikille hyväksi. Toimintakyky on meillä kaikilla vain lainassa. Siksi sen on oltava tavoitteena myös poliittisessa päätöksenteossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE