On taas budjettiriihen aika. Koronakriisi tuo siihen sellaisen lisähaasteen, jollaista emme ole aiemmin kokeneet. Myös kunnissa päättäjät pohtivat kriisin aiheuttamien kustannusten kattamista ja sitä, miten paikoin kovatkin säästötarpeet toteutetaan. Nyt pitää pohtia tarkkaan keinovalikoimaa, mutta samalla välttää sellaisia päätöksiä ja leikkauksia, joilla pahimmillaan aiheutetaan iso ja pitkäaikainen lovi ihmisten hyvinvointiin.

Yksi asia, johon budjettiriihessä tulee mielestäni tarttua, on työmarkkinatuen kuntaosuuden, eli niin kutsuttujen sakkomaksujen vaikutus kuntiin. Kun henkilö on ollut työtön yli 300 päivää, maksavat kunnat työmarkkinatuesta valtiolle sakkomaksuna ensin puolet ja työttömyyden pitkittyessä 70 prosenttia. Esimerkiksi kotikaupunkini Kankaanpään valtiolle maksamat sakkomaksut ovat nousseet tammikuun 35 000 eurosta heinäkuun 63 000 euroon kuukaudessa. Järjestelmä itsessään on haastava kunnille, mutta erityisesti juuri nyt kuntien mahdollisuudet vaikuttaa tähän kustannusnousuun ovat olemattomat.

Koronakriisin aikana Suomen hallitus on myöntänyt lisätalousarvioissaan kunnille lisärahoitusta, jotta peruspalvelut on saatu turvattua, kohdentanut rahoitusta sinne missä sitä tarvitaan, jotta esimerkiksi lapsia, nuoria, perheitä ja ikäihmisiä saadaan tuettua. Pääministeri Sanna Marin on myös luvannut, että kuntia ei jätetä ensi vuonnakaan yksin. Kuntien toipuminen kriisistä tulee viemään pitkään. Jo ennestään huonon kuntataloustilanteen lisäksi tullut koronakriisi ei tee kuntapäättäjän tai valtion päättäjän työstä helppoa. Nyt vaaditaan pitkää pinnaa, kykyä nähdä kauas ja tahtoa tehdä inhimillisiä päätöksiä.

Heidi Viljanen, kansanedustaja (sd.)

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Satakunnan Kansa Ja Kankaanpään Seutu lehdissä