Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja hermostui saamastaan palautteesta – nimittää kokoomuksen Vartiaista nuttuskehveliksi

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) hämmästelee toto-tappioiden verovähennysoikeutta koskevan esityksensä saamaa kritiikkiä. Kärnä esitti, että raviradalla pelatut tappiot voisi vähentää 2000 euroon saakka verotuksessa ja sai vastaansa edustajatovereidensa ihmettelyä.

– Samat poliitikot, jotka kiilusilmäisinä kannattavat sellaisia asioita kuin teollisuuden energiatukia tai bileristeilyiden, kuten Viking Linen tukemista, vastustavat nyt aloitetta, jolla tuettaisiin muutamalla miljoonalla maakuntien aluetaloutta ja suomalaista raviurheilua. Tällöin raha myös palautuisi sataprosenttisesti valtion kassaan. Samaa ei voi sanoa kaikista yritystuista, Kärnä sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomessa maksetaan vuosittain yli 4 miljardia euroa yritystukia, joista hänen mukaansa on tutkimuksissa todettu hyödyllisiksi ainoastaan reilut kymmenen prosenttia.

– Totopelien tappioiden verovähennysoikeus olisi selkeästi mitattavissa oleva, kuluttajille suunnattu verotuki hieman kotitalousvähennyksen tapaan. Miten voi vastustaa tällaista, mutta kannattaa samaan aikaan tukien pumppaamista suoraan voitollisten kansainvälisten yritysten taskuun ilman mitään hyötyä kuluttajille?

– Esimerkiksi kokoomuksen Juhana Vartiainen kutsui aloitettani ”hulluudeksi”, mutta on itse samaan aikaan pönkittämässä järjestelmää, jolla tuetaan kansainvälisiä, voitollisia yrityksiä veronmaksajien rahoilla. Mikä nuttuskehveli!

Nuttuskehveli tarkoittaa saamatonta.

Myös vihreiden kansanedustaja Antero Vartia on ollut Kärnän aloitteesta ihmeissään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE