Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja huolestui ilmastonmuutoksesta: “Suomen energia- ja ilmastostrategia on päivitettävä nyt”

Suomen energia- ja ilmastostrategia pitää päivittää, jotta se vastaisi paremmin kansainvälisen ilmastopaneelin esille tuomiin haasteisiin.  SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Ville Skinnari vaatii, että työhön on ryhdyttävä pikaisesti.

Demokraatti

Demokraatti

– Toivon, että valtioneuvosto ottaa ilmastonmuutoksen ja ilmastopaneelin viestin vakavasti ja ryhtyy päivittämään välittömästi niitä osioita, jotka tarvitsevat päivitystä, Skinnari toteaa.

Hämeenlinnassa SDP:n toritapahtumassa puhunut Skinnari muistutti talousvaliokunnan aikaisemmasta päätöksestä vuodelta 2017, jolloin se totesi, etteivät nykyiset tavoitteet välttämättä riitä, vaan niitä pitää tarkistaa.

Uusien faktojen pohjalta tulisikin kansanedustajan mielestä käynnistää myös strategian päivittäminen.

– Talousvaliokunta korosti jo puolitoista vuotta sitten mietinnössään, että pohjoismainen ja Itämeren yhteistyö tarjoavat Suomelle mahdollisuuden toimia ilmasto- ja energiapolitiikan suunnannäyttäjänä, Skinnari kertoo.

Valiokunnan mielestä Suomen tulee olla edellekävijä biotalouden ja bioenergian käyttämisessä. Skinnarin mielestä Suomen EU-puheenjohtajuus syyskaudella 2019 on myös merkittävä tilaisuus toimia eurooppalaisena ja kansainvälisenä tiennäyttäjänä.

 

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE