Politiikka

Kansanedustaja huolissaan: ”Kehitysvammaisten palkkatyöhön sijoittumisessa on suuria alueellisia eroja”

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.
Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.
Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.

Suomessa on tuhansia kehitysvammaisia henkilöitä, joilla on sekä koulutusta, halua ja kykyä siirtyä työelämään. Erityisnuoret asetetaan kuitenkin usein samaan ”kehitysvammaiset”-lokeroon riippumatta henkilön kyvyistä, taidoista ja rajoitteiden määrästä.

Huolissaan kehitysvammaisten tilanteesta oleva SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen jätti lokakuun alussa kirjallisen kysymyksen siitä, miten kehitysvammaisille voitaisiin taata yhdenvertaiset oikeudet kuulua työllistävien toimenpiteiden piirin samoin ehdoin kuin muille työttömille työnhakijoille.

– Työministeri Jari Lindström (sin.) vastaus kirjalliseen kysymykseeni selvensi osin nykytilannetta ja sen ongelmakohtia, toteaa Mäkisalo-Ropponen ja jatkaa tiedotteessaan:

– Kehitysvammaisten palkkatyöhön sijoittumisessa on suuria alueellisia eroja ja kaikissa TE-toimistoissa ei ole resursseja, valmiuksia eikä eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla palkkatyöhön sijoitutaan muuta maata useammin, koska paikallinen yhteistyö on muotoutunut työllistämistä tukevaksi.

Maanantai kuuluu kaikille.

1.1.2013 alkaen uudistettiin julkisia työvoimapalveluja koskeva lainsäädäntö ja sen nojalla annettava ohjeistus. Uudistukseen sisältyi palveluvalikoiman uudistamisen lisäksi yhdenvertaisen kohtelun ja palvelutarpeeseen perustuvan palvelujen tarjoamisen edistäminen.

– Sosiaalihuollon palveluiden tavoitteena on työ- ja toimintakyvyn ylläpito. Työllistymisen tukeminen on julkisen työvoima- ja yrityspalvelun tehtävä. Vammaiset henkilöt eivät kuitenkaan hakeudu työvoima- ja yrityspalveluihin siinä määrin kuin eri selvitykset vammaisten työkyvyistä ja -haluista antavat odottaa. Jotta kehitysvammaisille voidaan taata yhdenvertaiset oikeudet työhön, tarvitaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, riittäviä resursseja sekä tukea ja rinnalla kulkemista, toteaa Mäkisalo-Ropponen.

– 22.10. alkanut ja marraskuun puoliväliin asti kestävä Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Ihmisoikeuskeskuksen kampanja ”Maanantai kuuluu kaikille” on hyvä muistutus vammaisten oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun ja osaamisensa näyttämiseen työelämässä. Yhteiskuntamme tarvitsee kaikkia kansalaisia ja oikeus työhön kuuluu kaikille, painottaa Mäkisalo-Ropponen lopuksi.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat