Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja järkyttyi työministerin toimista — “Ihmiset ovat työpaikoillaan itku kurkussa”

SDP:n kansanedustaja, Työttömien Valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön TVY:n puheenjohtaja Satu Taavitsainen kertoo olevansa järkyttynyt työministeri Jari Lindströmin (ps.) toiminnasta.

— Työllistävät aktiiviset kolmannen sektorin järjestöt, esimerkiksi Kotkan Kohti Työtä ry, ovat saaneet ilmoituksen Kaakkois-Suomen TE-toimistosta, ettei se anna työllisyyspoliittisia avustuksia vuodelle 2017. Vain muutama toimija saa jatkaa hoitaen jo sovitut palkkatukijaksot loppuun vuoden vaihteen yli. Uusia työllistettäviä ihmisiä ei saa ottaa. Ihmiset ovat työpaikoillaan itku kurkussa.

Taavitsainen kertoo ilmoituksen johtuvan työministerin tekemistä määrärahaleikkauksista ja negatiivisesta asenteesta palkkatukityöhön. Järjestöjen tekemä työ ihmisten työllistämiseksi ei yhtäkkiä olekaan minkään arvoista nykyisille valtaapitäville.

— Juuri eilen julkaistu tuore tieto kertoo karua kieltään, että pitkäaikaistyöttömiä on jo 122 700! Tämä on 9 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja pitkään työttöminä olleiden osuus kaikista työttömistä lähentelee 40 prosenttia.

Lindström ei näköjään välitä, vaikka työttömyys nousisi miljoonaan.

-— Tämä hallitus ei ymmärrä sitä, että on kannettava vastuuta maan taloudesta unohtamatta kansaa. Talouspolitiikkaa pitää tehdä tarpeeksi pitkällä tähtäimellä. Keskellä lama-aikaa tehtävä menojen leikkaaminen syventää työttömyyttä ja tulee tulevaisuudessa vain kalliimmaksi.

Taavitsaisen mukaan ihmisten syrjäyttäminen yhteiskunnan notkoihin ja pimentoihin on työministeriltä surkea valinta. Ihmisten arjessa selviytyminen vaikeutuu, työkyky laskee ja ammattitaito vanhenee. Toimeentulotukiasiakkaiden ja asumistukea saavien määrä kasvaa ja pitkittyvä työttömyys näkyy köyhyyden yleistymisenä.

— Aktiivinen työvoimapolitiikka on valtion perustehtävä ja ihmisten perustuslaillinen oikeus. Lindström ei näköjään välitä, vaikka työttömyys nousisi miljoonaan.

— Toivoa kuitenkin on, sillä vaikka onkin aivan mieletön savotta SDP:llä edessä siivota tämän hallituksen aiheuttamat sotkut seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, niin aiomme tehdä sen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE