Politiikka

Kansanedustaja pöyristyi taas: ”Siellä taistellaan eloonjäämisestä”

Kari Hulkko
Kari Hulkko
Kari Hulkko

Keskustan aktiivisesti kantaa ottava kansanedustaja Mikko Kärnä on pöyristynyt nyt kokoomus- ja demarinuorten satovahinkokannanotoista. Kokoomusnuoret ehdotti viljelijöiden tukemisen sijaan laskettelukeskusten tukemista silloin, jos ei sada lunta.

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi sanoi puolestaan Maaseudun Tulevaisuudessa, että 25 miljoonan potin voisi maatalouden tukemisen sijaan suunnata esimerkiksi nuorisotakuuseen.

Kärnä ei ole mielissään.

”Suuret nälkävuodet 1866–1868 olivat viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa. Kaikki asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tämä voi toistua ellemme pidä huolta alkutuotannostamme ja omavaraisuudestamme. Ilmastonmuutoksen vaikeuttaessa maanviljelyä maailmalla, on Suomen ruokaturva yhtä kuin kansallinen omavaraisuus. Tästä ei voida tinkiä.”

Kärnä kehottaa kokoomus- ja demarinuoria perehtymään historiaan sekä asiantuntijoiden arvioihin ilmastonmuutoksen vaikutuksista elintarviketuotantoon.

– Kokoomus- ja demarinuorten kannattaisi myös muistaa, että nälänhädän kourissa rimpuilevassa kansakunnassa ei ole nuorisotakuuta, eikä siellä taatusti käydä laskettelukeskuksissa laskettelemassa. Siellä taistellaan eloonjäämisestä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat