Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kansanedustaja sai ilouutisia: “Tämä on tärkeä asia Turun seudulle, mutta myös koko maalle”

Jukka-Pekka Flander

Valtio ja kunnat ovat päässeet sopuun hankeyhtiöiden perustamisesta, sekä osapuolten rahoitusosuuksista koskien ratahankkeita, joihin kuuluu myös suunnitelma niin sanotusta Turun tunnin junasta. Hankkeelle haetaan CEF-rahoitusta EU:lta. Hankeyhtiöiden tehtävänä olisi rahoittaa hanketta rakentamisvaiheeseen asti.

Demokraatti

Demokraatti

“Olen iloinen, että hanke nyt odotetusti etenee. Nopea junayhteys Turkuun ja Helsingin välillä helpottaa työssäkäyntiä molemmilla alueilla sekä lisää työvoiman liikkuvuutta. Raideliikenne on myös ympäristöystävällisempi liikkumiskeino verrattuna autoiluun. Näin pystymme vähentämään päästöjä ja työssäkäynnin ympäristökuormitusta tällä alueella”, sanoo SDP:n turkulainen kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta.

Turussa pitkään odotettu tunnin juna on osa hallituksen tulevaisuusinvestointeja, joilla edistetään hallituksen työllisyys- ja ilmastotavoitteita. Investointi tukee kasvua erityisesti Turussa ja Varsinais-Suomessa, mutta on hyödyksi koko maalle. Hanke myös liittää Suomen ja Turun osaksi eurooppalaista ydinverkkoa ja lisää mahdollisuutta myös kansainväliseen matkustamiseen muun muassa Tukholman ja Pietarin välillä, Eloranta iloitsee.

“Tämä on tärkeä asia Turun seudulle, mutta myös koko maalle. Panostukset ekologisempaan ja parempaan tulevaisuuteen ovat äärimmäisen tärkeitä muuttuvassa ympäristössä. Pyrimme jättämään tuleville sukupolville paremman Suomen ja tämä on yksi niistä hankkeista, jotka sen mahdollistavat.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE