Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kansanedustaja Sanna Marinilla iloisia uutisia: “Meidän perheeseen syntyy pienokainen, oikein pakahdun onnesta”

Kansanedustaja Sanna Marin (sd.) kertoo odottavansa esikoistaan, jonka laskettu aika on tammikuussa. Marin julkaisi iloisista uutisista Facebook-päivityksen.

– Elämä on ihmeellistä. Viime äitienpäivänä sain tietää, että meidän perheeseen syntyy pienokainen. Olemme mieheni kanssa asiasta kiitollisia ja onnellisia, Marin kirjoittaa.

– Mikään ei voita tunnetta siitä, kun pieni vauva potkii mahassa ja ilmoittaa olemassaolostaan. Se nostaa hymyn huulilleni joka kerta. Oikein pakahdun onnesta.

“Minulla on entistä palavampi tahto muuttaa maailmaa.”

Marin ei ole jättämässä politiikkaa ja vaikuttamista, vaikka ensi kevät kuluukin pientä vauvaa hoivatessa.

– Päinvastoin. Minulla on entistä palavampi tahto muuttaa maailmaa sellaiseksi, että jokaisella lapsella olisi edeltäjiään parempi tulevaisuus.

Ensi kevään hän aikoo kuitenkin olla vanhempainvapaalla.

Lisää aiheesta

– Syksyllä hoivavastuun ottaa mieheni Markus ja palaan normaalisti eduskuntatyöhön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE