Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

7.4.2026 13:33 ・ Päivitetty: 7.4.2026 13:33

Kansanedustaja syytti ministeriä alkoholimainonnasta – ”Itsellä vähän ottaa korvaan”

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
SDP:n kansanedustaja Ville Merinen eduskunnan kyselytunnilla Helsingissä 19. maaliskuuta.

Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) syytti sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok.) alkoholimainonnasta eduskunnan täysistunnossa.

Demokraatti

Demokraatti

– Itsellä vähän ottaa korvaan, kun terveyspuolen ministeri pitää noin hyvän mainospuheenvuoron ginistä, joka vaikka on varmasti ihan hieno tuote, kuitenkin ihan yhtä myrkyllistä meille ihmisille kuin kaikki muukin alkoholi, Merinen totesi alkoholilain muutosta koskevassa lähetekeskustelussa.

Eduskunta pui tiistaina iltapäivällä hallituksen esitystä, joka siirtäisi toteutuessaan kaiken tiloilta myytävän alkoholin yhden luvan taakse ja sallisi myös väkevän alkoholin kuten ginin ja viskin myymisen suoraan valmistajalta kuluttajille.

MINISTERI Grahn-Laasonen oli hetkeä aiemmin puhunut esittelypuheenvuorossaan ”maailmanluokan ginistä”, joka pärjää maussa ja laadussa puhtaiden raaka-aineiden ja yrittäjien intohimon vuoksi.

– Suomalainen gini voittaa palkintoja ja saa kansainvälistä huomiota. Se on elintarvikevientiä korkealla jalostusarvolla. Mutta, kun tilamyymälään, ginin valmistuspaikalle saapuu turisti, tulee sääntö-Suomi väliin, Grahn-Laasonen sanoi.

Granh-Laasonen ihmetteli Merisen kommenttia ja antoi ymmärtää sen olevan yrittäjävastainen.

– Se mitä hämmästelin hiukan on tämä edustaja Merisen puheenvuoro. Puhun todella mielelläni yrittäjyydestä sillä arvostan yrittäjyyttä. Arvostan paikallisuutta, arvostan lähellä tuotettua.

Ministeri kertoi iloitsevansa nuorten humalahakuisen juomisen vähentymisestä ja alkoholin kokonaiskulutuksen laskusta.

– On myös erikoinen ajatus, ettei sosiaali- ja terveysministeriön ministeri voisi puhua yrittäjyyden puolesta. Se itseasiassa kuvaa aika paljon niitä ongelmia mitä Suomella on. Eikö yrittäjyyden asian pitäisi olla kaikkien ministereiden asia ihan salkusta riippumatta.

HALLITUS arvioi, ettei lakiesitys lisäisi alkoholin kulutusta. Esityksen ei katsota myöskään vaarantavan Alkon monopoliasemaa, tosin Alkon asemasta heräsi eduskunnassa keskustelua.

Hallituspuolue kristillisdemokraattien Päivi Räsänen oli Alkosta huolissaan. Esitys sallisi pientuottajille Alkoon verrattuna laajemmat aukioloajat. Esimerkiksi viskiä, giniä tai tilaviiniä saisi ostaa jatkossa suoraan tuottajalta klo 9-21 kaikkina viikonpäivinä toisin kuin Alkosta.

– Pidän ongelmana sitä, että jälleen kerran yhdeltä nurkalta kavennettaisiin Alkon monopolia, millä voisi ensinnäkin olla vaikutusta Alkon markkinaosuuteen ja ennen kaikkea siihen, että miten oikeutettuna Alkon monopolia pidetään. Missä vaiheessa aletaan esimerkiksi EU:n taholta katsoa, että Alkon yksinmyyntioikeudella ei enää ole perusteita, Räsänen kysyi.

Myös Räsänen totesi luottavansa siihen, ettei esitys vaikuta kovin paljoa alkoholin kokonaiskulutukseen tai alkoholin riski- ja humalakäyttöön.

VIHREIDEN Fatim Diarra kiitteli lakiesitystä hyväksi. Myös hän katsoi, että sillä on vaikutusta Alkon monopoliasemaan.

– Täällä todetaan, että eihän tämä oikeastaan Alkon asemaan vaikuta. Totta kai vaikuttaa. Tietenkin tämä tulee murentamaan Alkon monopolia. Alkon monopolin murentaminen on ollut pitkäaikainen kokoomuksen tavoite. Minusta on aika hassua todeta, että eipä tässä näin käy. Kyllähän siinä näin käy. Askel on otettu. Pian otetaan lisää. Ja sitten Alko lakkaa olemasta.

– On hassua leikkiä, että näin ei kävisi, kun me ihan kaikki tiedetään, että niin tulee käymään. Se, että pitääkö sitä huonona vai hyvänä, on sitten eri asia, Diarra sanoi.

Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo eläytyi puheenvuorossaan Valamon luostariin alkoholituotteiden vetämänä saapuneen saksalaisturistin nahkoihin.

– No lähin Alko taitaa olla Heinäveden keskustassa 30 kilometrin päässä. Luuleeko täällä sali, että tämä turisti lähtee nimenomaan sitä ehtoollisviiniä tai sitä tislattua alkoholia 30 kilometrin päästä Heinäveden keskustasta? No ei varmasti, Wallinheimo sanoi.

WALLINHEIMO sanoi esimerkkinsä edustavan hallituksen lakiesityksen ydintä.

– Nyt annetaan mahdollisuus näille toimijoille ulosmyydä paikallisesti, joka tulee todennäköisesti lisäämään heidän bisnestään eikä ole pois Alkon bisneksestä. Tai osittain voi olla siitä, mutta en usko, että kovin paljon.

Lakiesityksen kannattajat toivoivat 100 000 litran myyntirajan poistamista. Lakiesitys rajaisi ulosmyytävän alkoholin määrän 100 000 litraan puhdasta alkoholia vuodessa, mitä pidetään ongelmana muun muassa ulkomaille suuntautuvan myynnin kannalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU