Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja täysin yllättäen sairaalaan – “Huh mikä aamu takana”

Jukka-Pekka Flander
Ilmari Nurminen joutui selkäkipujen vuoksi sairaalahoitoon.

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilmari Nurminen on joutunut yllättäen sairaalaan.

Demokraatti

Demokraatti

Hän on kertonut asiasta Facebookissa. Syynä ovat voimakkaat selkäkivut.

– Huh mikä aamu takana. Tein aamulla ihan normisti aamiaista ja yht’äkkiä mun alaselkään tuli tosi kova kipu. Noidannuoli? Pääsin sängylle ja sain otettua laukusta 800 buranan. Makasin siinä reilu puoli tuntia ja mietin miten pääsisin töihin. Mulla olisi ollut klo 10 tosi tärkeä sosiaali- ja terveysvaliokunta, jossa oli päätettävänä ravintolarajoitukset (tehty tosi paljon hommia mahdollisimman hyvien esitysten eteen ja varajäsenet eivät olleet Helsingissä). No kipu vähän hellitti ja päätin lähteä sitten varovasti talon edessä olevalle autolleni suuntana eduskuntatalo, Ilmari Nurminen päivittää.

Lähtö eduskuntatalolle osoittautui kuitenkin Nurmisen mukaan vääräksi.

– Kauhea kramppi iski autoon kumartuessa, ja lopputulemana 45min makasin autotiellä odottaen ambulanssia (onneksi ei ollut kova pakkanen!). Huh miten liikuntahyvyttömäksi kova selkäkipu saakaan ihmisen!

Meilahden sairaalaan viety Nurminen on kiitollinen häntä auttaneille.

– Mua auttoi joku eläkeläispariskunta Pitkänen, kiitos heille 😍😍 Nyt ollaan täällä Meikussa sairaalassa lämpimässä, vielä särkee, mutta mieli parempi. Huomasin äsken, että kollegat sai ravintoloiden aukioloa koskevan mietinnönkin valmiiksi. Jes! Terkut, Nurminen päättää.

Nurmisen koettelemuksista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Huh mikä aamu takana. Tein aamulla ihan normisti aamiaista ja yht’äkkiä mun alaselkään tuli tosi kova kipu. Noidannuoli?…

Julkaissut Ilmari Nurminen Tiistaina 20. lokakuuta 2020

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE