Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja tyrmistyi Trumpin kaavailuista: “Emme saa lamaantua”

SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen Riitta Myller on tyrmistynyt tiedoista, jonka mukaan Donald Trump aikoisi irrottaa USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta.

– Emme saa lamaantua, vaan nyt tarvitaan entistä enemmän yhtenäisen Euroopan unionin johtamaa ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa. Onneksi USA ei ole maailman ainoa mahtava valtio. Jos EU-maat, Kiina, Intia ja muut merkittävät valtiot ja globaalit toimijat pysyvät ilmastosovun takana, voimme vielä voittaa taistelun ilmastonmuutosta vastaan, Myller muistuttaa.

– Ilmastonmuutoksella on jo nyt ja erityisesti edetessään valtavat ekologiset, inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset. Nämä tulevat vaikuttamaan myös Trumpin äänestäjiin ja heidän elämäänsä. Haluan uskoa, että tästä pöyristyttävästä uutisesta huolimatta amerikkalaiset ihmiset ja yritykset ovat ilmastonmuutoksen torjunnan takana ja ymmärtävät sen merkityksen vaikka heidän presidenttinsä ei näin tee, Myller toivoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE