Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja varoittaa: “Toivottavasti hallitus ei tee tätä virhettä!”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen iloitsee siitä, että hallitus perui suunnitelmansa ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen leikkauksesta. 0,4 mitoitus olisi tarkoittanut hänen mukaansa hoidon laadun romahdusta.

Muun muassa Tehy on kuitenkin huolissaan siitä, että hallitus todellisuudessa leikkaa henkilöstömitoitusta ottamalla mitoituksessa huomioon myös muun kuin koulutetun henkilökunnan.

— 0,5 mitoituksen tulee tarkoittaa koulutettua henkilökuntaa, vaikka sekin on useimmiten liian vähän. Nyt vaarana on se, että hoidon laatu kärsii pätevyysvaatimuksia heikentämällä. Toivottavasti hallitus ei tee tätä virhettä!

Mäkisalo-Ropposen mukaan osoittaa suurta tietämättömyyttä ja ikäihmisten aliarviointia, jos kuvitellaan että ikäihmisiä voi hoitaa kuka tahansa. Pelkkä lämmin sydän, hyvä tahto ja vikkelät jalat eivät auta jos ei ole koulutuksen mukanaan tuomaa ammattitaitoa ja osaamista.

— Esimerkiksi muistisairaan hoidossa auttava vuorovaikutus ja ikäihmisen omatoimisuutta ylläpitävä ja tukeva toiminta vaatii riittävää koulutusta. Ammattihenkilöstön lisänä hoitoyhteisöissä voi olla myös muita henkilöitä esimerkiksi mahdollistamassa erilaista harrastustoimintaa, mutta mitoitukseen ei saa laskea kuin välittömään hoitotyöhön ja kuntoutukseen osallistuva koulutettu ammattihenkilöstö sekä se osa hoiva-avustajien työstä, mikä kohdistuu välittömään asiakastyöhön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE