Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja Veera Ruoho tekee rikosilmoituksen Hakkaraisesta

Veera Ruoho.

Kansanedustaja Veera Ruoho (kok.) aikoo tehdä rikosilmoituksen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Verkkouutiset.

Hakkarainen tarttui viime viikolla eduskunnan kuppilassa kansanedustaja Veera Ruohoa väkisin niskasta kiinni ja yritti suudella tätä. Hakkarainen oli juhlimassa pikkujouluja. Tapahtumalla on useita silminnäkijöitä.

Veera Ruoho päätti rikosilmoituksen tekemisestä tiistaina. Hän kertoo olleensa tapahtumahetkellä kuppilassa istuntotauolla.

– Minä en ollut viettämässä pikkujouluja, olin tauolla istunnosta. En ollut päihtynyt, enkä edes juhlimassa. Olin töissä, Ruoho sanoo.

– Kuten todistajana paikalla ollut poliisikansanedustaja Kari Tolvanenkin (kok.) sanoi, että kyseessä on rikos. On selvää, että seksuaalinen ahdistelu on nimike ja tänään tulen poliisien kanssa keskustelemaan ja he saavat tutkinnassa katsoa, tuleeko siihen lisäksi muita nimikkeitä, sanoo Ruoho.

Ruoho on itsekin poliisi.

Ruoho ihmettelee perussuomalaisten tapaa kuitata tapahtuma pikkujouluvahingoksi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE