Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajalta henkilökohtainen vetoomus – “Puolustusvoimat ottaa aimo harppauksen takaisin historiaan”

Kansanedustaja Matias Marttisen (kok.) mukaan puolustusvoimat ottaa “aimo harppauksen takaisin historiaan” lopettaessaan diabeetikoiden asepalveluskokeilun.

Marttinen puhui asiasta eduskunnan täysistunnossa perjantaina, jossa hän toi esiin käyneensä itsekin armeijan vaikka sairastaa tyypin 1 diabetesta.

– Astuin palvelukseen Riihimäen viestirykmentissä kesällä 2011, ja kotiuduin vuoden päästä reservin vänrikkinä. Sain suorittaa palveluksen aivan samalla tavalla kuin muut, nuoret terveet miehet ja naiset. Ongelmia palveluksen suorittamisessa itselläni ei ollut, vaikka toki on näin, että sairaus tuo haasteita monessa tilanteessa, Marttinen sanoi.

Diabeetikoiden asepalveluskokeilusta on Marttisen mukaan erittäin hyviä kokemuksia.

– Vuosien varrella toistasataa diabeetikkoa on suorittanut asepalveluksen aivan samalla tavalla kuin terveet nuoret miehet ja naiset ovat tehneet. Diabeetikoiden asepalveluskokeilun tulokset ovat olleet erittäin hyvät. Palveluksen keskeyttämisessä ei ole ollut suurta eroa verrattuna terveisiin varusmiehiin.

– Diabeetikkovarusmiesten vahvasta motivaatiosta kertoo paljon sekin, että monet palvelukseen astuneista ovat suorittaneet joko aliupseeri- tai reserviupseerikoulutuksen, Marttinen sanoi.

“Tuntuu järjettömältä.”

Vuoden alkupuolella pääesikunta ilmoitti, että kokeilu tullaan lopettamaan.

– Tuntuu järjettömältä, että Puolustusvoimat on päättänyt sulkea ovet asepalvelukseen huippumotivoituneelta nuorelta samaan aikaan kuin monelta nuorelta motivaatio palveluksen suorittamiseen on täysin hukassa. Puolustusvoimat lähettää päätöksellä hyvin tylyt terveiset niille diabeetikkonuorille, heidän perheilleen ja läheisilleen, jotka ovat halukkaita palvelukseen hakeutumaan ja palvelemaan omaa isänmaataan.

Marttinen kertoi kysyneensä asiaa puolustusministeri Antti Kaikkoselta (kesk.), joka oli todennut käyvänsä asian vielä kerran läpi.

– Kiitän ministeriä viisaista sanoista ja toivon, että Puolustusvoimat pyörtää virheellisen päätöksen ja aloittaa jälleen
kokeilun viemisen eteenpäin, sillä kyse on ennen kaikkea periaatteesta, oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että niille sadoille ja sadoille diabeetikkonuorille, jotka miettivät elämäänsä eteenpäin, annetaan viesti siitä, että mikäli kriteerit täyttyvät ja lääkärin puolto on myönteinen, heillä on aivan samalla tavalla mahdollisuudet puolustaa ja palvella omaa isänmaata kuin kaikilla niillä terveillä nuorilla miehillä ja naisilla, jotka palvelukseen tänä päivänä astuvat, Marttinen sanoi täysistunnossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE