Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajalta käänteentekevä ehdotus: Munituskanat hätäapuruuaksi – ei kaasutettavaksi

Kun kana ei enää muni, se menee teuraaksi ja poltetaan tai käytetään rehuksi.

Kansanedustaja Maria Tolppanen (sd.) haluaa munintakanojen lihat jakeluun ruoka-apujärjestöille.

Suomessa elää lähes miljoona kansalaista EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella.

– Yli 100 000 eläkeläistä kipristelee pelkällä takuueläkkeellä 760 euroa/kk ja peräti kolmannes kansaneläkeläisistämme elää köyhyysrajan 1190 euroa/kk alittavilla tuloilla, Tolppanen sanoo.

Köyhyysrajan alla elävien määrää kasvattavat myös työttömät ja tulottomat lapsiperheet.

– Yhä useammat joutuvat turvautumaan sekä seurakuntien että eri avustusjärjestöjen ruoka-apuun. Leipäjonot kasvavat vauhdilla. Se on Suomen häpeäpilkku, joka ei hyvinvointivaltioon kuulu. Elintarvikkeiden saanti ilmaisjakeluun on polttava pulma. Tarvitsijoita on enemmän kuin tarjontaa, Tolppanen toteaa.

Suomessa on noin 350 munituskanalaa. Kanoja niissä on 3,5 miljoonaa. Kanakanta uusitaan tiuhaan ja poistetut kanat kaasutetaan ja käytetään lähinnä turkiseläinten rehuksi tai poltetaan jätteenkäsittelylaitoksessa.

Tolppanen painottaa, että nämä kanat ovat täysin elintarvikekäyttöön kelpaavia ja eri kansalaisjärjestöissä onkin syntynyt ajatus tämän lihan käytöstä ruoka-avun osatekijänä.

Lisää aiheesta

– Kanaloista on hyväntekeväisyyteen saatavissa 6000 kanaa kahden kuukauden välein. Kun nämä kanat käsitellään, pakataan, pakastetaan ja jaetaan ruoka-avun antajille, on monen vatsa viikon täysi.

Tolppasen mukaan kustannustehokkaita polkuja kanaloista ruokajonoihin on jo selvitetty ja toimintaa viritellään. Kanalat ja teurastamot ovat jo luvanneet kortensa kekoon. Laskelman mukaan nyt tarvitaan 18 000€, jotta 6000 pakattua ja pakastettua kanaa saadaan nälkäisille

– Tämä on iso ponnistus ja teen kaikkeni saadakseni rahoituksen kuntoon.  minusta tämän hoitaminen kuuluu valtiolle. Aionkin ottaa pikin miten yhteyden ministereihin. Kirjallinen kysymys asian tiimoilta lähti jo, sanoo Tolppanen.

Tekstiä on muutettu kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE