Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajalta raju varoitus: “Parlamentti punoo omaa hirttonaruaan”

Jukka-Pekka Flander / SDP

Kansanedustaja Timo Harakan (sd.) mukaan eduskuntaan tuotu käännytyslaki siirtää eduskunnalle kuuluvaa valtaa salaisilla perusteilla toimivalle turvallisuuskoneistolle. Harakan mukaan tämä on ollut myös lain tarkoitus.

Demokraatti

Demokraatti

– Alkuperäisessä hallituksen esityksessä ei eduskunnalle suotu oikeutta edes jälkikäteiseen valvontaan päätöksistä, jotka voivat vaarantaa ihmishenkiä Suomen rajoilla, Harakka sanoo tiedotteessaan.

Käännytyslaki olisi toteutuessaan vuoden määräajan voimassa oleva poikkeuslaki, jonka säätäminen edellyttää perustuslain muuttamista pika-aikataululla, eli 5/6-enemmistöä eduskunnassa.

– Oikeistohallituksen pahaa tahtoa todistaa se, että eduskunnalta vaaditaan 5/6 enemmistöä esitykselle, jota ei silti valmisteltu parlamentaarisessa yhteisymmärryksessä ja joka olisi sivuuttanut eduskunnan kokonaan.

Harakka kiittää hallintovaliokunnan demariedustajia, jotka neuvottelivat eduskunnalle mahdollisuuden tiedonsaantiin ja jälkiarviointiin. Hän huomauttaa, että päätösvaltaa eduskunnalle ei tule, toisin kuin valmiuslain osalta, jossa eduskunta voi peräti kumota hallituksen asetuksen.

– Eduskunnalla on valta kumota valtiojohdon kohtalokkaimmat päätökset sodasta ja rauhasta, mutta ei rajatilanteen ratkaisuja, joilla voidaan rikkoa kansainvälisiä sopimuksia ja EU-oikeutta.

HARAKKA huomauttaa, ettei edes eduskunnan oma perustuslakivaliokunta vaatinut eduskunnalle roolia.

– Sisäministeriö on jopa todistellut, että eduskunnan ei pitäisikään käsitellä luottamuksellista tietoa. Tämä on parlamentaarisen demokratian halveksuntaa.

Käännytyslaki on asiantuntijoiden ja myös perustuslakivaliokunnan mukaan ristiriidassa perustuslain, EU-oikeuden ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Valtiojohto voisi ottaa sen käyttöön kuukaudeksi kerrallaan Suomen itärajalla. Tuolloin turvapaikanhaku voitaisiin käytännössä estää Venäjän käynnistämän välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.

Harakka on syvästi huolissaan myös tulevasta. Perustuslakivaliokunta on Harakan mukaan tehnyt perustuslaista tulkintoja, joita oikeusoppineet lähes yksimielisesti pitävät väärinä. Niistä tulee ennakkotapauksia, joilla oikeutetaan myös tulevia, ihmisoikeuksia ja kansalaisten oikeuksia uusin tavoin heikentäviä esityksiä.

– Eduskunta on käännytyslain käsittelyssä avannut oven aloitteille, jotka sivuuttavat parlamentarismin kokonaan tai jättävät sen enää näennäiseksi. Parlamentti punoo omaa hirttonaruaan, Harakka toteaa tiedotteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE