Kotimaa

Kansanedustajalta yritettiin periä 13 miljoonaa – HS paljastaa, kuka on kyseessä

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Eteläsuomalaiselta kansanedustajalta on yritetty periä yli 13 miljoonan tekaistua saatavaa, poliisi kertoi maanantaina. Helsingin Sanomien mukaan kyseinen kansanedustaja on kokoomuksen Eero Lehti, joka putosi eduskunnasta sunnuntain vaaleissa.

Poliisin mukaan kansanedustajalle lähetettiin ensin laskuja ja kehotuksia sähköpostilla. Sitten Tuusulan käräjäoikeuteen jätettiin velkomiskanne.

Poliisin mukaan kansanedustaja oli ollut tekemissä velkojaksi nimetyn yhtiön ja sen taustahenkilöiden kanssa 2000-luvun alussa. Esitutkinnassa väitetylle velalle ei löytynyt mitään perusteita.

Poliisi tutkii asiaa törkeän petoksen yrityksenä.

– Kyseessä on niin sanottu prosessipetos, jossa viranomaista erehdytetään antamaan jotakin osapuolta taloudellisesti suosiva päätös riita-asiassa. Petos täyttyy, kun viranomainen erehdytettynä päätyy asianosaisen kannalta edullisempaan ratkaisuun kuin mihin tämä olisi muuten oikeutettu. Koska käräjäoikeus jätti lopulta antamatta päätöksen, eikä maksua tapahtunut, teko jäi yrityksen asteelle, kertoo tutkinnanjohtaja Harri Saaristola Helsingin poliisilaitokselta.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 14 Demokraatti
60 000 - Hallitusohjelman perusta on paraneva työllisyys
Corbynismin kriisi - Brexit rokotti Labouria
Tahtomattaan guru - Petteri Taalas
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Rane Aunimo

Väärin korotettu eli kuinka oikeiston papukaijat pesivät kasvonsa yhdessä yössä eläkeläistenkin ylimmiksi ystäviksi
10.7.2019

Luetuimmat


Uusimmat