Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajan kysymys hämmästytti eduskunnassa, Marinilta viileä kuitti: “Suomen hallituksella ei ole tämänkaltaista strategiaa”

Koronavirus ja sen uhka puhuttivat edelleen myös eduskuntaa torstaisella kyselytunnilla. Kuten niin monesti ennenkin erityisesti perussuomalaiset edustajat hakivat vastakkainasettelua opposition ja hallituksen välille.

Rane Aunimo

Demokraatti

Brother Christmas -hahmonakin tunnettu perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen väitti kysymyksessään hallitukselle, että poliitikkojen ja viranomaisten puheissa edelleen viitataan “laumasuojaan, joka on kansainvälisesti ja eettisesti tarkastellen kestämätön”.

“On kummallinen ajatus, että tekisimme laumasuojaa antamalla mahdollisesti tappavan viruksen levitä”, Koponen siteerasi Turun yliopiston professori Pertti Huovisen artikkelia.

Koponen halusi hallitukselta vastauksen, aikooko hallitus edelleen jatkaa laumasuoja-ajatuksella ja hidastaa tartuntoja vai aikooko se ryhtyä päättäväisiin toimiin viruksen pysäyttämiseksi. Koponen kysyi myös, aikooko hallitus kerätä ympärilleen sellaiset asiantuntijat, jotka uskovat viruksen aggressiiviseen pysäyttämiseen.

Koposen kysymys herätti ihmetystä hallituksen piirissä. Peruspalveluministeri Krista Kiuru pyöritteli päätään kysymykselle. Koposelle vastannut pääministeri Sanna Marin kertoi, kuinka asia oikeasti on.

– Suomen hallituksella ei ole tämänkaltaista strategiaa, johon edustaja viittasi ja olen tämän myös usean kerran tiedotusvälineille sanonut. Suomen hallituksen tavoitteena on hidastaa epidemian etenemistä, sen takia me teemme kovia rajoitustoimenpiteitä, joista tänäänkin eduskunta keskustelee.

– Toinen asia, jonka haluamme tehdä, on se, että Suomen terveydenhuollon kantokyky kaikissa tilanteissa turvataan ja jokainen hoitoa tarvitseva ihminen saa hoitoa.

– Ja kolmantena kokonaisuutena on riskiryhmien suojeleminen. Eli erityisesti ikääntyneet, perussairauksia sairastavat ihmiset, että nämä ihmiset olisivat suojassa ja eivät saisi tartuntaa ja ettei heidän henkensä tai terveytensä asettuisi vaaraan. Nämä ovat hallituksen tavoitteet ja näiden tavoitteiden eteen olemme aika kovia rajoituksia tämänkin eduskunnan avustuksella vieneet läpi.

Koposen puoluetoveri Riikka Purra puolestaan kysyi lentoasemien tilanteesta. Huolta ovat herättäneet ulkomailta Suomeen tulevat ihmiset, joiden altistumisesta koronalle ei ole tietoa ja jotka ovat saattaneet mennä suoraan lentokentältä julkisilla liikennevälineillä koteihinsa eri puolille Suomea.

– Rajoitustoimet eivät auta, kun virus leviää ulkomailta. Kysyn hallitukselta, miten tämä on mahdollista, kuka on tehnyt virheen, mitä te aiotte tehdä näiden ihmisten tavoittamiseksi, onko tilanne lentokentillä nyt muuttunut?

Pääministeri Marin totesi vastauksena Purralle, että maahan saapuvien on asetettava itsensä omaehtoisesti karanteeniin.

– Kun saapuu maahan, pitää asettaa itsensä karanteeniin kahdeksi viikoksi, ei olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja minun käsitykseni on se, että tässä ei ole ollut riittävän selkeitä ohjeita ja käsitykseni myös on, että tähän tilanteeseen on myös puututtu ja on niin terveydenhuoltohenkilökuntaa ohjattu paikalle kuin jaettu matkustajille selkeitä ohjeita, kuinka pitää menetellä. Tiedän, että asiaan on kiinnitetty huomiota ja tätä on pyritty aktiivisesti myös ratkaisemaan.

Kokoomuksen Sari Multalalle pääministeri toisti samasta aiheesta, että ihmisten pitää asettaa itsenä karanteenin ja ohjeistuksen pitää olla selkeää ja sen olisi pitänyt olla selkeämpää jo aikaisemmin.

– Itse olen ajatellut, että näin myös toimitaan. Nyt olemme huomanneet, että tässä on ollut puutteita ja tähän emme pysty enää vaikuttamaan, mutta pystymme vaikuttamaan siihen, että tästä eteenpäin kaikki ohjeistus on selkeää. On tärkeää, että ihmiset jotka palaavat Suomeen eivät levitä tautia eteenpäin.

– En voi sanoa, että hallitus tulee onnistumaan täydellisesti kaikessa toimissaan. Me elämme epävarmuudessa ja tällä hetkellä päivä kerrallaan, mutta voin kertoa, että teemme parhaamme, että tauti saadaan hillittyä ja ihmishenkiä pelastettua ja että ssuomalaiset voivat luottaa siihen, että terveydenhuollon kantokyky säilyy.

Kokoomuksen Petteri Orpo kaipasi puolestaan hallitukselta tulevaisuuden strategiaa, joka antaisi toivoa ja johon suomalaiset voisivat luottaa koronakriisin keskellä.

– Hallituksen strategiana on nyt hoitaa akuutti kriisi ja samaan aikaan varmistaa, että Suomi on hyvinvointivaltio myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä käytämme kaiken energiamme ja voimavaramme siihen, että voimme suojella suomalaisia ihmisiä tältä taudilta ja teemme koviakin toimenpiteitä, jotta voimme tässä onnistua. Samaan aikaan hallitus on myös antanut eduskunnalle pikaisella aikataululla lisätalousarvion ja yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa nostanut lisätalousarvion määrärahoja. Näiden toimien tarkoituksena on ennen muuta auttaa suomalaisia yrityksiä akuutin kriisin yli.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE