Politiikka

Kansanedustajan suuri pettymys: ”Hallitus jatkaa kuitenkin perinteisellä linjallaan..” – kyseessä ihmisarvo

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on tyrmistynyt, ettei asiakas- ja potilaslaki ehdi eduskuntaan tällä hallituskaudella.  Syynä tähän on sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lausuntokierroksella esille tulleet muutostarpeet.

Muistiliitto ry:n puheenjohtajana toimiva Mäkisalo-Ropponen on pettynyt, koska Muistiliitto oli mukana  lakia valmistelevassa työryhmässä ja jätti jo siinä vaiheessa eriävän mielipiteensä. Epäkohdat olivat kansanedustajan mukaan jo siinä vaiheessa selkeät.

– Lausuntokierroksella tuli runsaasti kritiikkiä ja jos laki olisi toteutunut esitetyssä muodossa, esimerkiksi muistisairaiden tilanne olisi huonontunut ja heidän oikeutensa heikentyneet, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

Muistisairaiden hoidon ja hoivan erityispiirteet tulisi kansanedustajan mukaan saada paremmin esiin laissa. Huolta heätti myös se, että rajoitustoimenpiteitä käytettäisiin jatkossakin turhaa.

– Tälläkin hetkellä näitä rajoitustoimenpiteitä käytetään osittain siksi, ettei kaikissa hoitoyhteisöissä ole riittävästi valmiuksia, tietoa ja taitoa kohdata muistisairaita oikealla, ammatillisella tavalla, Mäkisalo-Ropponen perustelee.

Jos hoitohenkilökunnalla on ennakkoasenteena muistisairauksiin kuuluvan aggressiivisuutta, se johtaa helposti siihen, että hoitaja omalla osaamattomuudellaan saa muistisairaan hermostumaan, kansanedustaja kertoo.

Hän kuitenkin myöntää, että pienillä muutoksilla lakia ei olisi saatu kuntoon. Laki olisi tullut tarpeeseen. Mäkisalo-Ropponen nostaakin syyttävän sormensa hallitusta, oikeastaan perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa (kesk) kohti, koska Saarikko korosti vielä keväällä laissa olevan kyse ihmisarvosta.

– Hallitus jatkaa kuitenkin perinteisellä linjallaan olla kuulematta asiantuntijoita ja rustaa ala-arvoisia lakiesityksiä, Mäkisalo-Ropponen kiteyttää.

 

 

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 49 Demokraatti
KEVYET TULOKSET - Perustulokokeilu päättyy vuoden lopussa
LIISA JAAKONSAARI- Konkarimeppi kertoo oppineensa ainakin yhden asian -
TARKKA JA LENNON - Kirja-arvioissa muistelmia
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


SIMO ALASTALO

Hampaaton rauhan Pekka syleilee natseja
14.12.2018

Luetuimmat


Uusimmat