Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kansanedustajat tulistuivat yt-uutisista: ”VR käyttää koronakriisiä tekosyynä”

Liikenne- ja viestintävaliokunnan demariedustajat Paula Werning ja Seppo Eskelinen kommentoivat tiukkasanaisesti VR:n yt-neuvotteluja, joiden vuoksi kouvolalaiset konduktöörit ovat perjantaina jääneet pois töistä mielenilmaisuna.

Demokraatti

Demokraatti

– VR käyttää koronakriisiä tekosyynä keskittäessään johdonmukaisesti palveluitaan pääkaupunkiseudulle. Heikennykset koskevat erityisesti junahenkilöstöä ja nyt yt-menettelyn kohteena ovat konduktöörit. Supistamistoimet kohdentuvat pääosin Itä- ja Kaakkois-Suomeen, Eskelinen ja Werning sanovat tiedotteessa.

SDP:n kansanedustajat huomauttavat, että jo aiemmin tehdyillä päätöksillä rautatieliikenteen ohjaus Joensuussa ja Vainikkalassa lopetettiin ja henkilöstölle annettiin mahdollisuus siirtyä Kouvolaan. Myös Kouvolan ohjauskeskuksen toimintaa suunniteltiin keskitettäväksi pääkaupunkiseudulle.

Joensuulainen Eskelinen ja kouvolalainen Werning kertaavat, että nyt yhtiö ilmoitti käynnistävänsä yt-neuvottelut konduktöörien Kouvolan työpisteen lakkauttamisesta. Esitys koskee 27 työntekijää.

– Eipä yllättäisi sekään, jos seuraava siirto koskisi Joensuun 13 työntekijän työpistettä. Neuvottelujen tavoitteena on työntekijöiden siirto Etelä-Suomeen lähiliikenteen palveluihin.

Kansanedustajakaksikko katsoo, että näillä toimilla heikennetään junalikenteen matkustajien turvallisuutta ja palveluita huomattavasti.

– Näiden toimien lisäksi VR:llä on jo talouden sopeuttamistoimet käynnissä, jotka kohdentuvat pääosin henkilöstön lomautuksiin. Näillä toimilla yhtiö on jo reagoinut koronan tuomiin taloudellisiin haasteisiin, kansanedustajat muistuttavat.

He huomauttavat, että Marinin hallitus on merkittävästi edistänyt raideliikenteen investointeja ja kehittämistä. Raideliikenteen matkustaja määrien kasvu oli ennen koronaa hyvässä vauhdissa, ja kasvunäkymät ovat vahvat koronan jälkeenkin.

– Samaan aikaan VR ajaa raiteilla aivan eri suuntaan ja vasten hallitusohjelman kirjausta pitää koko Suomi elinvoimaisena. VR:n suunnitelmat Itä- ja Kaakkois-Suomen palveluiden heikentämisestä on lopetettava ja yhtiön kuunneltava myös henkilöstöä, Werning ja Eskelinen painottavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE