Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat vaativat eduskuntaan keskustelun äärioikeiston uhasta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Eduskuntatalo.

Kansanedustajat yli puoluerajojen näkevät, että eduskunnassa on herättävä äärioikeiston yhteiskunnalle aiheuttamaan uhkaan.

Demokraatti

Demokraatti

Veronika Honkasalo (vas.), Erkki Tuomioja (sd.), Saara-Sofia Sirén (kok.), Hanna Kosonen (kesk.), Iiris Suomela (vihr.) ja Eva Biaudet (r.) ovat jättämässä eduskunnassa keskustelualoitetta, jossa ehdotetaan eduskunnassa käytävän ajankohtaiskeskustelun äärioikeiston uhkaan varautumisesta. Aloitteeseen aletaan kerätä nimiä tänään.

– Alkuvuonna Yhdysvaltojen kongressiin tehty hyökkäys on tuore esimerkki äärioikeiston aggressiivisista toimista sen keskeisen päämäärän, demokratian kyseenalaistamisen ja horjuttamisen, saavuttamiseksi. Kehitys Yhdysvalloissa on osa globaalia äärioikeiston nousutendenssiä, emmekä ole Suomessakaan turvassa äärioikeiston uhalta, Honkasalo sanoo tiedotteessa.

Hän on aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

Honkasalo sanoo tiedotteessaan, että äärioikeistolaisen terrorin uhka on Suojelupoliisin arvion mukaan voimistunut. “Sen vuosikirjan ja viime lokakuisen kansallisen turvallisuuden katsauksen mukaan äärioikeistolaista ideologiaa kannattavat yksittäiset henkilöt ja pienryhmät muodostavat Suomessa suurimman terrorismin uhan radikaali-islamismin ohella. Suojelupoliisi on jopa tunnistanut äärioikeistolaisia toimijoita, joilla on kyky ja motivaatio terrori-iskun toteuttamiseen, ja sillä on viitteitä konkreettisesta iskun valmistelusta.”

Honkasalo toteaa myös, että länsimaissa uhrimäärän maksimoimiseen pyrkivät äärioikeistolaiset terrori-iskuhankkeet ovat lisääntyneet viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ääriajattelu leviää erityisesti sosiaalisen median ja muiden verkkoalustojen kautta.

– Meidän ei tule antaa omissa puheissamme tai toiminnassamme vaaralliselle ääriajattelulle minkäänlaista tilaa. Osana äärioikeiston strategiaa on ujuttaa oikeusvaltiota, tutkittua tietoa ja yhtäläiset ihmisoikeudet kyseenalaistavia puhetapoja julkiseen keskusteluun, jolloin ne ajan myötä salonkikelpoistuvat ja alkavat horjuttaa oikeusvaltiota, Honkasalo sanoo.

Hän kirjoittaa myös, että lainsäätäjinä kansanedustajat ovat erityisessä vastuussa oikeusvaltion puolustamisessa.

– On pohdittava, millaisin konkreettisin keinoin lainsäädäntöämme on uudistettava vähemmistöjen suojelemiseksi, maalittamiseen puuttumiseksi ja äärioikeiston uhkaan varautumiseksi, kansanedustajat sanovat.

– Suomessa on herättävä äärioikeiston uhkaan ja asia on tiedostettava eduskunnassa. Äärioikeistolainen liikehdintä on uhka suomalaiselle yhteiskunnalle ja meille kaikille poliittisesta taustasta riippumatta. On kuitenkin toivoa antavaa, että huolenaihe on tunnistettu läpi eduskunnan, kansanedustajat sanovat Honkasalon tiedotteen mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE