Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat vaativat nopeasti raja-aitaa itärajalle – näin ministerit vastasivat

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Eduskunnassa käytiin ajankohtaiskeskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Äänessä puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

Eduskunta kävi tänään ajankohtaiskeskustelun ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Kansanedustajat nostivat omissa repliikeissään kysymyksiä vastaaville ministereille.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Esimerkiksi kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman (kd.) kantoi huolta siitä, miten Unkari on ratifioimassa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Turkin ohella Unkari ei ole vielä ratifiointia suorittanut. Östman kyseli, onko Unkarissa kyse sisäpolitiikasta vai halusta seurata Turkkia.

– Olen vielä toiveikas. Siellä on selvästi nyt aikatauluviiveitä parlamentissa. Olen keskustelussa sekä Unkarin että Turkin kanssa sanonut, että jokainen päivä, jokainen viikko, jolla meidän ratifiointimme viivästyy, viivästyttää Suomen ja Ruotsin turvallisuustilanteen ratkaisemista. Samalla se viivästyttää myös Naton vahvistumista Suomen ja Ruotsin osalta, ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi.

Moni kansanedustaja nosti esiin myös Venäjän ydinaseuhkailut ja -pelotteen. Kysyttiin, pitäisikö suomalaisille antaa asioista perustietoa ydinaseista jonkinlaisen yleisen tietoisuuden lisäämiseksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi.

– Ensinnäkin on hyvä tietää se, että meillä on toimiva väestönsuojelujärjestelmä. Me olemme yksi maista, jotka ovat rakentaneet väestösuojia edelleen myöskin kylmän sodan jälkeisessä ajassa. Olemme hyvin varautuneita. Mutta tietysti teemme kaikkemme, ettei mikään näistä pahimmista skenaarioista Suomen kohdalla toteutuisi, Pekka Haavisto totesi.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) painotti arvion olevan, että ydinaseen käytön kynnys Ukrainassa on edelleen korkea.

– Mutta pidän mahdollisena, että Venäjä edelleen eri tavoin muistuttaa ydinaseiden olemassaolosta. Ydinaseuhka Suomea kohtaan ei ole päällä, ei myöskään tällä tietoa näköpiirissä.

KANSANEDUSTAJAT PAINOTTIVAT myös Ukrainan pitkäjänteisen avustamisen tärkeyttä sotilasmateriaalilla. Kaikkosen mukaan Ukrainan yhdeksäs tukipaketti on loppusuoralla ja siitä tehdään päätöksiä pian.

Kaikkonen sanoi, että Ukrainaa pitää varautua tukemaan vielä pitkään. Tästä muistuttivat myös kansanedustajat puheenvuoroissaan. Myös EU:lta toivottiin sotilasmateriaalitukea ja nähtiin, että se on liikaa yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulla.

Kansanedustajat kiirehtivät myös osittaisen raja-aidan rakentamista itärajalle. Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) on aiemmin arvioinut, että aidan rakentaminen veisi kolmesta neljään vuotta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi suhtautuvansa aidan rakentamiseen myönteisesti.

– Mikäli rajaviranomainen arvioi, että se tällaisen aidan tarvitsee hallitakseen rajaa tulevaisuudessakin, mielestäni siihen pyyntöön, toiveeseen, esitykseen on syytä suhtautua vakavasti, Marin sanoi.

Aidan rakentamisen ulkopoliittisia vaikutuksia on arvioitu viime viikolla tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokouksessa.

– Tulemme pikaisesti kutsumaan myös eduskuntaryhmien johdon, puolueiden johdon koolle, niin että saisimme tälle kysymykselle laajan parlamentaarisen tuen. Siihen en osaa vastata, kuinka pitkä tämä rakennusaika olisi. Tähän pystyvät asiantuntijat paremmin vastaamaan, mutta itse kysymykseen on mielestäni syytä suhtautua sillä vakavuudella, mitä Raja(vartiolaitos) on esittänyt, Marin totesi.

– Vahvistan osaltani sekä valtiovarainministeriön että puolueeni näkökulmasta sen, että valmius raja-aidan rakentamiseen on, sanoi puolestaan valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk).

Valtiovarainministeriöllä on Saarikon mukaan edellytys rahoittaa hanketta nopeasti siten, että aidan ensimmäinen vaihe saataisiin nopeasti käyntiin.

– Rajavartiolaitos itse on pitänyt tärkeänä, että raja-aitaa lähdetään tarkkailemaan pilottihankkeen kautta. Sisäministeriö on nyt lisätalousarvioon pilottirahoitusta esittänyt, totesi sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.).

Ministerin mukaan pilotin avulla saadaan tietoa niin rakennustekniikasta kuin tarvittavasta turvallisuusteknologiasta.

– Olosuhteet Suomessa ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin Baltian maissa, missä aitoja on aiemmin rakennettu. Siksi tämä pilotti on ollut Rajavartiolaitokselle itselleen tärkeä, Mikkonen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE