Politiikka

Kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä lopetetaan ja korvataan sopeutumisrahalla

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä lopetetaan ja korvataan sopeutumisrahalla, joka on jo käytössä vuonna 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla. Nyt tehty päätös koskee niitä entisiä kansanedustajia, jotka tällä hetkellä saavat sopeutumiseläkettä, ja niitä ennen vuotta 2011 valittuja kansanedustajia, jotka nykylain mukaan ovat siihen oikeutettuja. Uudistus on tarkoitus saattaa voimaan ripeästi, kerrotaam tiedotteessa.

Perustuslakiasiantuntijoiden lausuntojen perusteella on päädytty esittämään siirtymäsäännöstä, jonka mukaan nyt sopeutumiseläkkeellä olevilla entisillä kansanedustajilla on oikeus saada sopeutumisrahaa 3 vuotta lain voimaantulosta. Muille sopeutumisrahaa maksetaan nykylainsäädännön mukaisesti 1-3 vuotta sen perusteella, kuinka kauan edustajatoimi on kestänyt.

Tiedotteen mukaan sopeutumisrahaa maksettaessa otetaan huomioon ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi myös pääomatulot. Nykyistä sopeutumisrahajärjestelmää korjataan puolestaan niin, että ensimmäisen ja toisen kauden edustajien sopeutumisraha tarkistetaan lähemmäs ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa ja oikeus sopeutumisrahaan syntyy, kun on ollut vuoden kansanedustajana.

Jatkovalmistelussa täsmennetään nykylakiin perustuvaa kansliatoimikunnan mahdollisuutta myöntää harkinnanvaraista eläkettä samoin kuin sopeutumisrahan vaikutuksia eläke- ja muuhun sosiaaliturvaan.

Puhemies ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat korostavat, että esitys ei muodosta minkäänlaista ennakkotapausta, jonka perusteella voitaisiin heikentää muiden eläkkeensaajien oikeuksia.

Muutokseen liittyviä lakipykäliä valmistellaan parhaillaan virkatyönä, jonka jälkeen eduskuntaryhmien puheenjohtajat tekevät asiasta yhteisen lakialoitteen.

Kaikki eduskuntaryhmät ovat käsitelleet asiaa kokouksissaan 17.5.2018. Perussuomalaiset ei hyväksy ratkaisua.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat