Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Kansanliike kuuntelemaan kansalaisia: SDP:n aloitteellisuus oppositiossa ajoittuu hetkeen, jolloin yhteiskunnassa keskustellaan laajemminkin politiikan tilasta

Kolumnit

Joona Räsänen

SDP:n kansanedustaja.

SDP:n vaalitappio viime eduskuntavaaleissa johdatteli puolueen vaikean hallitustaipaleen jälkeen oppositioon. Tappion kärsineeltä puolueelta vaadittiin tuolloin ennen kaikkea uudistumista ja poliittisen linjan kirkastamista.

Joona Räsänen

Näihin toiveisiin yhtyivät paitsi puolueen kenttäväki myös toimittajat näkökulmissaan. Odotukset sosialidemokraattien alkavalle kaudelle oppositiossa tulivat samalla nostetuiksi korkealle.

Nyt, kun seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää vajaan vuoden verran, on hyvä hetki arvioida SDP:n suoriutumista oppositiossa. Sitkeästä ei-puolueen maineesta kärsinyt puolue on onnistunut neljässä vuodessa kirkastamaan linjaansa. Puolueen toiminta oppositiossa ei ole ollut vain hallituksen esitysten kategorista vastustamista, vaan myös omien uskottavien vaihtoehtojen tarjoamista. Tästä laadukkaat vaihtoehtobudjetit ovat hyviä esimerkkejä.

Oppositiossa SDP on työstänyt esimerkiksi mallinsa perhevapaiden ja sosiaaliturvan uudistamiseksi. Myös muun muassa eriarvoisuuden vähentämisen toimenpideohjelma, veropoliittinen ohjelma sekä muut eri toimenpideohjelmat ja avaukset viitoittavat rohkeasti tietä kohti 2030-lukua. Suuri kiitos puolueen uusista avauksista kuuluu ennen kaikkea aktiivisille työryhmille, jotka ovat pohjustaneet toiminnallaan tätä työtä.

Asettamalla SDP:n avaukset tärkeysjärjestykseen suomalaiset tulisivat samalla laatineeksi puolueelle työlistan, ehkä jopa vaaliohjelman, seuraaviin eduskuntavaaleihin.

SDP:n aloitteellisuus oppositiossa ajoittuu hetkeen, jolloin yhteiskunnassa keskustellaan laajemminkin politiikan tilasta ja puolueiden kyvyttömyydestä uudistaa Suomea vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin perustama Liike Nyt -ryhmittymä pyrkii haastamaan puolueita omaksumaan uudenlaisia toimintatapoja. Myös Sitra on aikaisemmin julkaissut painavan selvityksen konkaripoliitikko Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin arvioista kansanvaltaisen järjestelmämme kehittämiseksi parempaan suuntaan.

Meillä sosialidemokraateilla olisikin nyt oiva mahdollisuus ennen seuraavia eduskuntavaaleja nousta edelläkävijäksi uusien osallistumisen muotojen hyödyntämisessä. Voisimme esimerkiksi kysyä suoraan suomalaisilta, mitkä SDP:n esittämistä uudistuksista he itse haluaisivat nähdä toteutettavan seuraavilla vaalikausilla. Puolue asettaisi realistisen taloudellisen raamin ja ihmiset saisivat priorisoida sisällön. Näin saisimme samalla käyttökelpoista tietoa siitä, miten esittämiimme uudistuksiin suhtaudutaan laajemminkin.

Asettamalla SDP:n avaukset tärkeysjärjestykseen suomalaiset tulisivat samalla laatineeksi puolueelle työlistan, ehkä jopa vaaliohjelman, seuraaviin eduskuntavaaleihin. Samalla tämä työ antaa mahdollisuuden arvioida ja kehittää avauksiamme entistäkin toteuttamiskelpoisemmiksi vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Uutta teknologiaa ja osallisuuden muotoja hyödyntämällä SDP:n esitysten kommentointi olisi avoinna laajimmalle mahdolliselle yleisölle.

Kansanvaltaiselle liikkeelle on vaikea kuvitella sopivampaa tapaa aloittaa eduskuntavaalikampanja kuin kääntymällä alkajaisiksi suoraan kansalaisten puoleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE