Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kanta ei ole miksikään muuttunut” – Paperiliitto on yhä tervetullut mukaan suurliittoon

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto toivoo, että myös Paperiliitto nähtäisiin jatkossa mukana uudessa teollisuuden suurliitossa. Paperiliiton jääminen pois fuusiosta tässä vaiheessa ei Aallon mukaan tarkoita sitä, etteikö asiaan voida palata.

– Me olemme valmiutemme ilmoittaneet jo tämän hankkeen alkuvaiheessa, eikä kanta ole siitä miksikään muuttunut. Uskon, että Paperiliitossakin on valmiutta asian uudelleen pohtimiseen, Aalto sanoi Teollisuusliiton ylimääräisen liittokokouksen avauspuheessaan.

Kaikkien etu olisi, että keskusjärjestöjen roolitukset löytyisivät mahdollisimman kivuttomasti.

Teollisuusliiton puheenjohtaja otti kantaa myös uudenlaiseen työmarkkinajärjestelmään. Varsinkin keskusjärjestöt hakevat nyt rooliaan työnantajien EK:n hylättyä keskitetyn sopimuspolitiikan.

– Kun neuvottelupöydässä ei ole enää työehtoasioita, työnantajien halu neuvotella muista asioista tietenkin vähenee olennaisesti. Samalla vähenee keskusjärjestöjen kyky viedä muutoksia eteenpäin, Aalto arveli.

Hän sanoi, että kaikkien etu tietenkin olisi, jos keskusjärjestöjen oikeat painotukset, roolitukset ja toimintatavat löytyisivät mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti.

Teollisuusliiton ylimääräinen liittokokous alkoi tänään Tampereella. Kolmepäiväisen kokouksen ohjelmassa on muun muassa henkilövalinnat, liiton strategian hyväksyminen sekä teollisuuspoliittinen seminaari. Kokous päättyy torstaina.

Lisää aiheesta

Kokoukseen osallistuu lähes 700 edustajaa. Kaiken kaikkiaan Tampere-talon liittokokoukseen osallistuu noin tuhat ihmistä.

Metalliliiton, Teollisuusalojen ammattiliiton Teamin ja Puuliiton sekä liittojen työttömyyskassojen fuusio toteutuu lopullisesti vuodenvaihteessa. Uudessa Teollisuusliitossa on kaikkiaan reilut 220 000 jäsentä. Liiton ja sen työttömyyskassan palveluksessa on noin 350 työntekijää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE