Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Käräjäoikeus on tuominnut 78-vuotiaan miehen vankeuteen vedätysyrityksestä, joka kohdistui kokoomuksen entiseen kansanedustajaan Eero Lehteen

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 78-vuotiaan miehen vankeuteen vedätysyrityksestä, joka kohdistui kokoomuksen entiseen kansanedustajaan Eero Lehteen. Mies vaati Lehteä maksamaan yli 13 miljoonan euron velkaa, joka oikeuden mukaan oli perusteeton. Lasku liittyi keräilyrahatoimintaan, jossa Lehti oli vuosia sitten ollut mukana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Vastaaja on lähettänyt Lehdelle 31.10.2014 päivätyn laskun, jossa hän on vaatinut Lehteä suorittamaan yhteensä 13 074 507,22 euroa. Tämän jälkeen vastaaja on vaatinut suoritusta useasti Lehdeltä sähköpostitse, käräjäoikeuden päätöksessä sanotaan.

Oikeuden mukaan Lehden kieltäydyttyä maksusta mies alkoi periä perusteettomaksi tietämäänsä velkaa käräjäoikeudessa.
Käräjäoikeus piti tekoa suunnitelmallisena ja katsoi, että sillä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja vastaavasti yritetty aiheuttaa huomattavaa vahinkoa. Heikki Ilmari Loukasmäki, 78, tuomittiin törkeän petoksen yrityksestä kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Loukasmäen lisäksi syytettynä oli toinenkin mies, mutta hänen osaltaan syyte kaatui.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE