Lukijaristeily2017
tuntematonsotilas

Kari Heiskanen ohjaa jo toistamiseen Seitsemän veljestä – Kivi-klassikko ensi kesänä Suomenlinnassa

Kuva: Kari Hulkko
Kari Heiskasella on tältä vuosikymmeneltä tuntumaa kansallisten merkkiteosten ohjaamisesta kesäteatteriin, kun hän teki Haavikon Rauta-ajan Pyynikille 2011.Ohjaajan vieressä oikealla tuolloin Ilmarista näytellyt Auvo Vihro.

Ryhmäteatterin isännöimässä Suomenlinnan kesäteatterissa nähdään kesällä 2017 ”Seitsemän veljestä”. Ensi-ilta on  15. kesäkuuta, ja liput tulevat myyntiin maanantaina 27.2.

Veljesten rooleissa ovat näyttelijät Santtu Karvonen (Juhani), Tommi Rantamäki (Tuomas), Eino Heiskanen (Aapo), Eero Ojala (Simeon), Mikko Virtanen (Timo), Miro Lopperi (Lauri) ja Elias Keränen (Eero). Sovituksen on tehnyt Kari Heiskanen, joka myös ohjaa esityksen. Heiskanen on ohjannut Kiven klassikon menestyksellisesti   aiemminkin: vuonna 2002 hän teki Veljekset Lahden kaupunginteatteriin.

Kivi-klassikoiden ystävillä on hyvät muistot Suomenlinnasta kesältä 1993, jolloin Arto af Hällström ohjasi Hyvän Omantunnon Linnakkeeseen ikimuistoisen toteutuksen ”Nummisuutareista”.

Ryhmäteatteri lupailee tulevasta , että ”Heiskasen sovitusja ohjaus on ankarasti Aleksis Kiven eetosta kunnioittava, riehakkaan kiihkeä ja sydämeen käyvä tulkinta suomalaisen kirjallisuuden rakastetuimmasta teoksesta”.

Peer Gyntillä aloitetun Ryhmäteatterin juhlavuoden kolmas ensi-ilta on marraskuussa, jolloin ensi-iltansa saa Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän kirjoittama uusi kotimainen kantaesitys, jossa ovat mukana muun muassa näyttelijät Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Ulla Tapaninen ja Vesa Vierikko. Esityksen ohjaa Esa Leskinen.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Neljä hienoa kotimaista koreografiaa

Kuva: Mirka Kleemola
Salla Eerola tanssii äitinä Valse Tristessä.

Kansallisbaletin kevään viimeinen ensi-ilta keskittyi nykytanssiin. Voima-nimisen neljän pienoisteoksen illan yhteisenä nimittäjänä olivat suomalaiset koreografit ja suomalaiset sävellykset.

Minä lisäisin tähän vielä kolmannen yhdistävän suomalaisen tekijän, pukusuunnittelija Erika Turusen. Kaikkien neljän teoksen puvut olivat hänen käsialaansa.

Ja ne olivat kiistatta upeita, kuten Turusella aina. Puvut ovat omaperäisiä ja tyylikkään kauniita, mikä ei koskaan tarkoita imelyyttä. Niissä on mielenkiintoisia ja yllättäviä yksityiskohtia, joista osa valitettavasti hukkuu oopperan suuren näyttämön etäisyyksiin. Ja ne ovat aina linjassa teosten sisällön ja tulkinnan kanssa tuoden niihin oman näkökulmansa.

Lumoava surrealistinen uni

Illan neljästä teoksesta kaksi, Jyrki Karttusen Valse Triste ja Virpi Pahkisen Cantus Arcticus olivat kantaesityksiä ja Susanna Laineen Breaking the Fury Suomen ensi-ilta. Illan päättänyt Jorma Uotisen vahva Jord nähtiin Kansallisbaletissa vuosi sitten.

Jos on Jean Sibeliuksen Valse Triste lähes kaikkien tuntema klassikkoteos, niin uskallan hiukan veikata, että Karttusen siihen tekemästä koreografiasta kasvaa aikaa myöten melkein yhtä rakastettu. Ainekset siihen ainakin on.

Alun perin kappale on ollut osa Sibeliuksen Arvid Järnefeltin näytelmään Kuolema säveltämää musiikkia. Karttunen oli ottanut lähtökohdakseen tämän alkuperäisen yhteyden ja tehnyt teoksesta kuolevan äidin haikean kauniin ja surrealistisen tanssiaisunen.

Salla Eerolan eteerinen äiti tanssi unessaan kuun paisteisessa huvilassa outojen, mutta ystävällisten hahmojen kanssa. Pehmeästi soljuvassa koreografiassa oli Karttuselle jo lähes tunnusmerkiksi tullutta lämmintä leikillisyyttä ja Kalle Ropposen ilmavan lavastuksen sekä Turusen pukujen monia yllättävyyksiä ei kertakatsomalla edes pystynyt havaitsemaan.

Suon ja lintujen vangitseva maailma

Einojuhani Rautavaaran sävellys Cantus Arcticus vuodelta 1972 on kolmiosainen konsertto linnuille ja orkesterille. Olennainen osa musiikkia ovat Limingalla äänitetyt lintujen äänet, jotka loivat näyttämölle aivan oman maagisen ilmapiirinsä. Suon ja erämaan tunnelma oli lähes käsin kosketeltava.

Suomen Kansallisbaletti
Voima – neljä suomalaista koreografia

Breaking the Fury
Koreografia Susanna Leinonen – Musiikki Kasperi Laine – Puvut Erika Turunen – Valot Mikki Kunttu – Projisoinnit Jouka Valkama

Valse Triste
Koreografia Jyrki Karttunen – Musiikki Jean Sibelius – Puvut Erika Turunen – Valot ja lavastus Kalle Ropponen

Cantus Arcticus
Koreografia Virpi Pahkinen – Musiikki Einojuhani Rautavaara – Lavastus Juho Lindström –  Puvut Erika Turunen – Valot Tobias Hallgren

Jord
Koreografia Jorma Uotinen – Musiikki Apocalyptica – Lavastus ja valot Mikki Kunttu – Puvut Erika Turunen

Kansallisoopperan orkesteri johtajana Ainãrs Rubikis

Yhtä maagisia ovat olleet Virpi Pahkisen useat soolokoreografiat. Nyt näyttämöllä oli iso joukko tanssijoita ja ensimmäisen kerran osa heistä tanssi kärkitossuilla. Liikekieli oli kuitenkin ”ehtaa Pahkista”. Välillä lähes kryptisiä asentoja ja liikkeitä, jotka kuitenkin muodostivat loogisen ja harmonisen, mutta omalakisen kokonaisuutensa.

Luonto oli läsnä koreografiassa, jonka tanssijat suon olijoina ja joutsenina tulkitsivat intensiivisesti. Juho Lindströmin lavastus ja Tobias Hallgrenin valot loivat näyttämölle lähes sadunomaisen miljöön, jossa kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää.

Voimaa ja näyttävyyttä

Illan aloitti Susanna Leinosen vuodelta 2012 oleva teos Breaking the Fury, joka nyt nähtiin ensimmäisen kerran kotimaisena tulkintana. Esityksen musiikista vastasi Leinosen hovisäveltäjä Kasperi Laine. Myös visuaalisella puolella tekijöinä olivat pitkäaikaiset yhteistyökumppanit, valoista vastasi Mikki Kunttu, projisoinneista Jouka Valkama ja puvuista Turunen.

Ei siis ole mitenkään yllättävää, että lopputulos oli huikean komea ja viimeisen päälle ajateltu.

Vaikka Leinoselle aina tärkeintä on liike, lähes yhtä merkittäviä ovat aina olleet myös puvut ja valot sekä viime vuosina entistä enemmän koreografiaan uusia ulottuvuuksia ja lisämerkityksiä tuoneet projisoinnit.

Abstraktin teoksen sisällöstä löysi hyvinkin monenlaisia merkityksiä. Yksi niistä oli valta ja väkivalta, toinen yksilön ja ryhmän suhde. Minä näin lähes hengästyttävän kiihkeässä esityksessä välillä jopa Kevätuhrimaista yksilön painostamista.

Tanssijat heittäytyivät täysillä kokonaisvaltaiseen ja fyysisesti vaativaan liikekieleen, jossa ei erityisemmin ollut suvantokohtia. Vaikuttava esitys, jonka kruunasivat Valkaman jättikokoiset mustavalkoiset, hidastusta loistavasti käyttäneet projisoinnit.

Annikki Alku

Keskustelua aiheesta

Pelko pois!

Kuva: Silja Sorri
Legioonateatteri käy uudessa esityksessään kiinni pelon rakenteisiin.

Työttömät nuoret ovat tehneet kymmenen vuoden ajan teatteria tamperelaisen Legioonateatterin työpajoissa. Kaksi kertaa vuodessa on ilmestynyt teatteriteos, joka on antanut hyvää mieltä ja ajattelemisen aihetta sadoille ja taas sadoille ihmisille.

TEATTERI

Legioonateatteri

Pelko pois, Rosemarie!

Käsikirjoitus Timo Seppälä ja työryhmä – Ohjaus Timo Seppälä – Valot Heikki Häkkinen – Lavastus työryhmä – Puvustus Sofia Siltanen ja työryhmä – Pelkolaulu Jetro Sukkela ­- Rooleissa yli 20 Legioonateatterin näyttelijää ja muusikkoa

Nyt te-toimiston ja teatterin välinen yhteistyö päättyy. Pajat hiljenevät. Toukokuu viimeiseen päivään saakka esitettävä ”Pelko pois, Rosemarie!” jää viimeiseksi työpajatyöksi.

Pelon ja vihan laitokset

Legioonateatteri on teatterina omaa luokkaansa. Se on työväenluokan teatteri. Muut tuntemani teatterit palvelevat maailman englanninkielistä jättiläiskeskiluokkaa. Ne kertovat sille sellaisista hyvistä asioista, joista se haluaa kuulla ja joiden tilasta se haluaa huolestua, siis demokratiasta, ihmisyydestä ja suvaitsevaisuudesta. Kerronta on kriittistä ja ihmisläheistä, niin kuin tietysti pitääkin. Kauneudessa ja hyvyydessä ei ole muuta vikaa kuin se, että se on pitkälti mielistelyä. Mielistely perustuu usein valheelle ja johtaa pelkoon siitä, että häviää mielistelykilvassa toisille, vielä valheellisemmille mielistelijöille.

Pelko sopii Legioonateatterin työpajojen päättäjäisesityksen aiheeksi, sillä aikaisemmissakin töissä on ollut tavalla tai toisella kyse pelosta vapautumisesta. Pelkoa käsitellessään ohjaaja Timo Seppälän työryhmä löytää kaksoisrakenteen, joka tuntuu, miten tuon nyt sanoisi, pelottavalta, mutta myös huvittavalta.

Rakenteen toisena puolena on pelkoa tuottavia instituutioita. Niiden toiminnasta on kiusallista puhua, sillä se on totaalisen hullua. Demokraattisen hallinnon nimittäminen hulluksi kuulostaa poliittisesti korrektia kieltä puhuvassa maailmassa ylenmääräisen tuohtuneelta. Mutta asiasta ei pääse mihinkään: pelkoa pahennetaan niin hyvin kuin osataan, vaikka kukaan ei hyödy ja kaikki kärsivät. Rakenteen toisena puolena on ihmisiä, jotka näkevät pelon tuotannon mielettömyyden ja pyrkivät siitä eroon. Se on huojentavaa, ja Legioonateatterin esittämänä myös huvittavaa. Suurin tragedia syntyy huvituksesta: pelon laitokset sen kun porskuttavat, vaikka niiden hulluus ja hupaisuus on ilmeistä.

Legioonateatteri käy läpi pelon laitoksia lastentarhasta yläasteen kautta pörssimaailmaan asti. Ja aina on aihetta pelkoon. Pelkäämme kuolemaa. Pelkäämme elämää. Pelkäämme vastuuta, vanhuutta, yksinäisyyttä, väkivaltaa, muutoksia, vastakkaista sukupuolta, samaa sukupuolta, maailman epävarmuutta, länsimaisen yhteiskunnan perikatoa, puliukkoja, palloja ja pölynimuria. Mutta myös turva on lähellä. ”Onhan meillä poliisi ja armeija. Ne hyökkäävät taas Venäjälle, jos ja kun tilanne niin vaatii”, toteaa puutyönopettaja Antsa (Antti Matikainen).

Esitys kannattaa katsoa jo pelkästään sen hauskuuden vyöryn takia, joka syntyy pelkojen pelottomassa käsittelyssä. Noin 20 näyttelijää pitää yllä suurta mylläkkää, josta silmukoituu monologeja ja dialogeja. Osa monologeista on pelottoman parodisia, osa ehdottoman vakavia. Vakavat puolet saavat koskettavuutta, kun jotkut näyttelijät esittävät rooliensa ohessa omaa itseään. Muiden muassa teatterin vanhaan kaartiin kuuluva Jetro Sukkela esittää liikunnanopettajaa, omaa itseään ja Ruijanpallasta sekä oman itsensä ja Ruijanpaltaan yhdistelmää. Musiikki luo optimisia. Johanna Pätsin tulkitsema Kotkan ruusu todistaa, että kansanomainen elämäntunto kukoistaa nuorissa sukupolvissa yhä.

Hymyn ja armon näytökset

Pelon laitoksille tyypillinen terveyden ja hulluuden yhdistelmää vallitsee myös te-hallinnossa. Hallitukset keksivät keinoja työttömyyden lisäämiseksi, koska työn tarjonta kasvattaa kapitalistien voittoja.

Hallinnolle lankeaa kaksi tehtävää. On huolehdittava siitä, että osa työn tarjonnasta on todellista. Se ei ole todellista, jos kaikki työttömät nöyryytetään työkyvyttömiksi. Työkyvyn hyväksi on tehtävä jotakin. Samalla hallinnon on huolehdittava siitä, että työttömyys tuntuu pelottavalta. Se on sitä, kun työttömiä syyllistetään ja häpäistään näkyvästi. Kun työttömyys on sietämätön häpeä, niin työssä käyvä antaa ay-johtajien tehdä minkälaisia kiky-sopimuksia tahansa, vaikka ne lisäävät työttömyyttä. Ehkäpä joku muu jää työttömäksi ja minä säästyn. Toisesta työläisestä tulee kilpailija. Pelko aiheuttaa vihaa ja viha pelkoa.

Seppälä lupaa, että Legioonateatteri jatkaa toimintaansa, vaikka te-rahoitus loppuu. Sivullisesta tuntuu, että yhteistyön loppu on silti ikävä juttu. Työkkäristä löytyi uusia näyttelijöitä, joilla oli elävä kosketus teatteria kiinnostaviin asioihin, kuten esimerkiksi laitosperäiseen pelko-viha –kierteeseen,

Legioonateatteri katkaisee kierteen käsittelemällä pelon ja vihan laitoksia rohkeasti ja lempeästi. Hyväntuulisuus ei ole mielevää. Mielevät teatterit palvelevat keskiluokkaa tarjoamalla sille hyvää taidetta samalla tavalla kuin sille tarjotaan hyvää juustoa ja viiniä ravintolassa. Legioonateatteri palvelee työväenluokkaa luomalla ja näyttämällä sellaista elämää, jota ei eletä muualla. Toiminnan soisi jatkuvan.

Pertti Julkunen

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Tampereen Teatterikesän esityksissä kuuluu tänä vuonna sivullisten ääni

Kuva: Urban Jören

Suomen suurin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi elokuussa 49. kerran. Tämän kesän esitykset nostavat esiin sivulliset, unohdetut ja hylätyt. Monissa esityksissä myös pohditaan, mistä yhteisöt muodostuvat, ja ketkä niihin mahtuvat.

Esitysvalinnoista vastaavan taiteellisen johtoryhmän – Milja Sarkolan, Miko Jaakkolan ja Erik Söderblomin, joka kiteyttää rakentamansa ohjelmiston näin:

– Olemme tänä vuonna halunneet nostaa esiin sivuutetut, karkotetut, toiseutetut, hylätyt, unohdetut. Tarinoita ja kohtaloita, jotka harvemmin pääsevät sinne, missä kansallisen identiteetin ydin muodostuu.

Yhteenkuuluvuuden ja vapauden teemat esillä

7.–13. elokuuta 2017 järjestettävä Teatterikesän pääohjelmistossa on mukana 19 teatteriryhmää, ja näytöksiä on kaikkiaan 42. Ulkomaisia vieraita saapuu muun muassa Ruotsista, Belgiasta, Iso-Britanniasta / Valko-Venäjältä, Virosta ja Unkarista. Festivaali on mukana Pirkanmaan festivaalien Sananvapauden tarina -hankkeessa, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Tämänvuotinen pääohjelmisto heijastaakin laaja-alaisesti (sanan)vapauden teemaa.

Festivaali saa vieraakseen yhden maailman vaikuttavimmista underground-teattereista, Belarus Free Theatren. Teatterin perustajat asuvat maanpaossa Iso-Britanniassa, ja ryhmä toimii Valko-Venäjällä maan alla poliittisen vainon takia. Esitys ”Burning Doors” kritisoi ilmaisunvapauden riistoa taiteilijoiden henkilökohtaisten kokemusten kautta. Todistajakertomuksensa esitykseen on antanut muun muassa Pussy Riotista tunnettu aktivisti Maria Alyokhina.

 Ruotsin kansainvälisesti tunnetuin nykytanssiryhmä Cullbergbaletten juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan tuoden Tampereelle esityksensä ”Protagonist” . Teos käsittelee ihmisyyttä sekä johonkin kuulumisen tärkeyttä. Koreografiasta vastaa nykytanssin eurooppalaisiin kärkinimiin lukeutuva Jefta van Dinther. ´

 Itsensä ja yhteisönsä löytämisen ilosanomasta laulaa ”Tom of Finland”. Turun Kaupunginteatterin kiitetty musikaali kertoo Touko Laaksosen matkan maailmanlaajuiseen kulttimaineeseen. Libretto on Tuomas Parkkisen käsialaa, sävellyksestä vastaavat Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos, ohjauksesta ja koreografiasta Reija Wäre.

Leea Klemolan Kuopion kaupunginteatteriin käsikirjoittama ja ohjaama ”Vaimoni, Casanova” käsittelee myös elämänhalua ja lisäksi vanhenemista. ”Klemolainen” tragikomedia nostaa tarkasteluun häpeän, himon ja halun sekä hyväksytyksi tulemisen tarpeen.

Anna-Mari Karvonen on tehnyt tarkkanäköisen ohjauksen Svenska Teaterniin saksalaisen Roland Schimmelpfennigin menestysnäytelmästä. ”Peggy Pickit ser Guds ansikte” on tragikoominen kuvaus maailmasta, missä ihminen on järkeillyt itsensä Jumalan paikalle.

 Vuoden teatteri -titteliä kantaa Riihimäen Teatteri, jolta nähdään Elina Snickerin teos ”Puolustusvoimat, rakastettuni”. Se kertoo isästä ja tyttärestä, jotka ovat eksyksissä armeijan ulkopuolisessa maailmassa: ilman autoritäärisesti toimivaa järjestelmää oma kehokin tuntuu vieraalta.

Paikallisen tuulahduksen festivaalille antaa Teatteri Telakka Juha Hurmeen ohjauksella Hullu. Esitys nostaa keskiöön ihmisen pirstaloituvan mielen ja näyttää, kuinka ihminen voi rakentua havainto havainnolta uudelleen.

Kansallisteatterin ”Arktinen hysteria” puolestaan käsittelee suomalaista sukupolvihistoriaa unohdetusta näkökulmasta. Romaanin ensimmäinen dramatisointi tuo näyttämölle paitsi Marko Tapion romaanisarjan kaksi julkaistua osaa, myös hänen kesken jääneet luonnoksensa teoksen päätösosista. Ohjauksesta vastaa Atro Kahiluoto.

Ruotsalaisen Lumor-teatterin palkittu näytelmä People Respect Me Now kertoo tarinan kouluväkivallasta. Teoksessa yksilö törmää pohjoismaiseen byrokratiaan.

 Poikkitaiteellisuus  vahvasti läsnä

 Tänä vuonna pääohjelmiston erityispiirre on myös poikkitaiteellisuus. Belgialaisen kuvataiteilijan Miet Warlopin veistoskonsertti ”Fruits of Labor” on sekoitus performanssia, installaatiota, runoutta ja rock-konserttia.

Kristian Smedsin Kansallisteatteriin ohjaama ”Just filming” tarttuu taiteenlajeista elokuvaan. Esityksen työryhmä on vahvasti kansainvälinen, näyttelijöinä nähdään unkarilainen Annamária Láng ja virolainen Juhán Ulfsak.

Alma Lehmuskallion ohjaama esitys ”Sivuhenkilöt” yhdistää puolestaan nykysirkusta ja teatteria. Se käsittelee marginaaliin jäämistä ja sivullisuutta kohtalona. Suomen kunnianhimoisinta nukketeatteria tehdään Turussa, josta Teatterikesään saapuu Aura of Puppetsin ja Tehdas Teatterin yli 20-hengen nukketeatteriesitys ”Romeo ja Julia”. Tässä klassikon uudelleentulkinnassa rakastavaiset on tuotu kaatopaikkaslummiin.

Palkitun belgialaisen Ontroerend Goed -ryhmän ”World Without Us” kertoo, mitä tapahtuu, kun ihmisiä ei enää ole – ja sivilisaation jäljet häviävät maapallolta. Meditatiivinen ennustus on yhdistelmä tiedettä, fiktiota ja filosofiaa.

Ohjelmateltassa kirjoa Dumarista Grönin Eikkaan

Tampereen keskustorille kohoavan Ohjelmateltan tapahtumaviikon avaa tiistaina 8. elokuuta säveltäjä Kaj Chydeniuksen koostama konserttikokonaisuus. Chydenius juontaa ja säestää luontolyriikan ympärille kootun ”Rakkauden kaivo” -konsertin, jonka solisteina ovat näyttelijä-laulajat Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen.

Toimittaja Kimmo Oksasen kirjaan perustuva esitys ”Kasvonsa menettänyt mies” nähdään tiistain myöhäisillassa. Näyttelijä Puntti Valtonen ja muusikko Safka Pekkonen tuovat Kari Paukkusen ohjauksessa lavalle lämpimän ja humoristisenkin esityksen kärsimyksestä ja siitä selviytymisestä.

Ohjelmateltan muita esiintyjänimiä ovat muun muassa duo Ritva Oksanen ja Pedro Hietanen,  Tuomari Nurmio kera Spuget-bändin sekä Blosarit-puhallinryhmän, Eino Grön sekä  Jonna Järnefelt ja Jussi Tuurnan orkesteri.

Ohjelmateltan viikon huipentaa lauantaina 12.8. kaksi kertaa esitettävä konserttikokonaisuus, johon on koottu Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia. Illassa kuullaan Eeva Kontun, Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan teatterisävellyksiä muun muassa musikaaleista ”Viita 1949”, ”Häräntappoase” ja ”Homo!”. Säveltäjät ovat kutsuneet illan solisteiksi muun muassa Maria Ylipään, Janne Marja-ahon ja Tiina Weckströmin.

Keskustelua aiheesta

Tampereen kulttuurilaitokset huomioivat painokkaasti sisällissodan muistovuoden

Kuva: Kari Sunnari
Tampereen kaupungin ja eri kulttuuritalojen johto esitteli sisällissodan muistovuoden mittavia kulttuuriprojekteja Tampereella: vasemmalta Tampere-talon johtaja Pauliina Ahokas, museokeskus Vapriikin johtaja Toimi Jaatinen, Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge sekä TTT:n teatterinjohtaja Maarit Pyökäri.

Kun ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista, tuottavat Tampereen neljä suurta kulttuuritaloa – Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Tampere-talo ja museokeskus Vapriikki –  muistovuonna merkittävät produktiot.

Talot järjestävät lisäksi sotatematiikkaa käsittelevän seminaarin Tampereella 27.1.2018 ja harjoitussuunnistuksen 9.1., jossa yleisöllä on mahdollisuus käydä tutustumassa kaikkiin näyttämöteoksiin ennakkoon. Tamperelaiset kulttuuritalot tekevät ensi kertaa näin laajaa yhteistyötä.

Tampereen Teatteri: 1918 Teatteri taistelussa

Tampereen Teatterin pääohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen kirjoittaa ja ohjaa näytelmän ”1918 Teatteri taistelussa”. Se saa kantaesityksen päänäyttämöllä 27.1.2018, jolloin traagisen sisällissodan alkamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Viimeinen esitys nähdään Tampereen antautumisen vuosipäivänä 6.4.

Historiallisiin faktoihin, kirjeisiin ja muistelmiin pohjautuvan draaman keskiössä on Tampereen Teatteri, joka toimi Tampereen taisteluiden strategisesti merkittävänä näyttämönä. Näytelmässä seurataan ihmiskohtaloita, jotka liittyivät Tampereen Teatteriin sisällissodan aikana. Kohtaukset levittäytyvät ympäri teatteritaloa, sen käytäville, auloihin ja kellareihin. Joka esityksessä 20 katsojalla on mahdollisuus seurata esitystä näyttelijäryhmän mukana kiertäen ympäri teatteria.

Esitykseen osallistuu koko Tampereen Teatterin ensemble, lisäksi mukana on Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaita.

Tampereen Työväen Teatteri: Tytöt 1918

Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä saa 25.1. kantaesityksensä Tytöt 1918. Musikaali nuoruudesta, raivosta ja rakkaudesta kertoo vuonna 1918 Tampereella toimineen naiskaartin tyttöjen tarinan.

Musikaalin käsikirjoittaa ja ohjaa Sirkku Peltola, musiikin säveltää Eeva Kontu ja laulujen sanat kirjoittaa Heikki Salo ja koreografiasta vastaa Marjo Kuusela. Tarina pohjautuu muun muassa Anneli Kannon romaaniin Veriruusut (2008).

Tampereen Ooppera: Veljeni vartija

Tampereen Oopperan suurtuotanto, Olli Kortekankaan säveltämä ”Veljeni vartija”, kantaesitetään helmikuussa Tampere-talossa. Kyseessä on Tampereen Oopperan 70-vuotisen historian merkittävin tilausteos. Teos sai alkusysäyksen jo vuonna 2009, kun sävellys tilattiin Olli Kortekankaalta ja libretistiksi kiinnitettiin Tuomas Parkkinen. Parkkinen vastaa myös ohjauksesta.

Ooppera kuvaa vuoden 1918 Suomea ja sisällissodan dramaattisia tapahtumia Tampereella kertomalla kahden eri puolille ajautuvan sisaruksen, Eemil ja Amanda Rossin tarinan. Päärooleissa ovat sopraano Tuuli Takala ja baritoni Ville Rusanen. Tampere Filharmoniaa johtaa orkesterin ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Oopperan lipunmyynti alkoi tämän vuoden helmikuussa. Oopperan tuotannosta vastaa Tampere-talo.

Museokeskus Vapriikki: Tampere 1918 –näyttely

Vapriikin suosittu Tampere 1918 -näyttely täyttää pian kymmenen vuotta. Loppusyksystä 2017 näyttely suljetaan uudistusten ajaksi, ja avataan entistä ehompana 26.1.2018.

Näyttely kertoo, mitä Tampereella tapahtui keväällä 1918.  Näkökulmia tarjoavat kummankin osapuolen taistelijat, mutta myös siviilit ja sivustakatsojat. Näyttely tuo esille laajan ihmiskirjon lapsista vanhuksiin ja työläisistä tehtaanjohtajiin. Esillä on Tampereen museoiden omiin kokoelmiin kuuluva todistusvoimainen kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Näyttely on laadittu yhteistyössä Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen kanssa.

Vapriikin kuva-arkisto on julkaissut Flickrissä yli 100 valokuvaa Suomen sisällissodan tapahtumista. Kuvat on tallennettu hyvälaatuisina jpg-kuvina ja niitä voidaan käyttää vapaasti erilaisiin käyttötarkoituksiin

Teatteriesitysten lipunmyynti alkaa tänään tiistaina ja oopperan on myyty lippuja helmikuusta. Vielä tämän kevään aikana myyntiin on tulossa yhteislippu kaikkiin näihin neljään tuotantoon.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Outi Nyytäjä on kuollut

Kuva: lehtikuva / marja airio

Dramaturgi ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä on kuollut.

Lähipiiristä kerrotaan Nyytäjän kuolleen Helsingissä Laakson sairaalassa viime tiistaina.

Outi Nyytäjä oli syntynyt Viipurissa 11. lokakuuta 1935. Uransa varrella Nyytäjä tuli tunnetuksi Ylen Radioteatterin dramaturgina ja päädramaturgina, Teatterikorkeakoulun dramaturgian lehtorina, kirjailijana ja käsikirjoittajana.

Nyytäjä eli suurimman osan vuodesta miehensä Kalevi Nyytäjän kanssa Ranskan Bretagnessa, kunnes terveyssyyt pakottivat pariskunnan jäämään Suomeen vuonna 2013.

Kuolemasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta