Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Karjalainen: hakaristilippu taustallaan esiintynyt on yhä kuntavaaliehdokas – “Olemme vakuuttuneita, ettei hänellä ole yhteyksiä ääriliikkeisiin”

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston etäkokouksessa hakaristilippu taustallaan esiintynyt Marko Koskelo voi jatkaa keskustan kuntavaaliehdokkaana. Asiasta kertoo sanomalehti Karjalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Etäkokous oli aiemmin tässä kuussa.

Kunnallisjärjestön puheenjohtajan Raimo Tornbergin mukaan päätös oli yksimielinen.

–  Koskelo ei esiintynyt lipun kanssa. Hän oli ystävänsä luona, jolla on laaja sotahistoriallinen kokoelma, johon lippu kuuluu, Tornberg sanoi lehdelle.

–  Olemme vakuuttuneita siitä, että hänellä ei ole minkäänlaisia yhteyksiä ääriliikkeisiin, jos olisi, hän ei voisi olla ehdolla.

Koskelo kommentoi viime viikolla tapahtunutta sähköpostitse STT:lle ja sanoi, että kokouksessa näkynyt hakaristilippu ei ollut hänen omansa.

Lippu näkyi Koskelon mukaan vahingossa hänen pannessaan puheenvuoronsa aikana puhelimensa kameran päälle. Hän oli osallistumassa kokoukseen ystävänsä asunnolla.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE