Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Käsittämätöntä, että olemme jälleen asian ääressä” – Sd-kansanedustajat vastustavat Rajavartiolaitoksen rahoituksen leikkaamista

SDP:n Kaakkois-Suomen kansanedustajat Sirpa Paatero, Anneli Kiljunen, Suna Kymäläinen ja Satu Taavitsainen vastustavat Rajavartiolaitoksen kaavailemia sopeutustoimia, joihin kuuluu muun muassa Imatran ja Niiralan rajanylityspaikkojen sulkeminen yöajaksi.

 – On käsittämätöntä, että olemme jälleen tämän asian ääressä. Samat aikeet olivat pöydällä myös viime vuonna budjettikäsittelyssä, Paatero huomauttaa. 

Hallintovaliokunnassa istuva Paatero kertoo, että SDP:n kansanedustajat vastustivat hallintovaliokunnan talousarvioon jättämässään eriävässä mielipiteessä Rajavartiolaitoksen resurssien leikkaamista. SDP edellyttää, että rajavartiolaitoksen perustoimintojen rahoitus säilytetään vuoden 2017 tasolla. Tämä tarkoittaisi kahden miljoonan euron lisäystä määrärahoihin hallituksen esitykseen nähden valtion ensi vuoden talousarvioon.

– Hallintovaliokunnan budjettikuulemisissa kävi ilmi, että siitä huolimatta, että Rajavartiolaitos on saanut lisärahoitusta uusiin sisäisen turvallisuuden tehtäviin, leikkaukset sen perustoimintaan pakottavat hankaliin sopeutustoimiin. Näihin sisältyisi esimerkiksi Imatran ja Niiralan rajanylityspaikkojen sulkeminen yöajaksi, kansanedustajat näkevät. 

– Rajanylityspaikat ovat tärkeä kohta viennin ja tunnus sekä kasvavan matkailun osalta. Raja-asemien sulkeminen yön ajaksi olisi heikennys kasvussa olevalle metsäteollisuudelle ja toisi raskaan liikenteen muun muassa puukuljetukset ajettavaksi päivisin muun liikenteen seassa. Tällä on suoraan liikenneturvallisuutta heikentävä vaikutus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE