Politiikka
17.11.2023 20:09 ・ Päivitetty: 17.11.2023 20:09
”Käsittämätöntä toimintaa!” – valtiovarainministeriön perjantai-illan tiedote puhuttaa
Vuoden 2022 verotuksen valmistuminen aiheuttaa muutoksia sote-siirtolaskelmaan ja kuntien valtionosuuksiin, valtiovarainministeriö (VM) tiedotti tänään illalla kello 18 jälkeen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistukseen liittyvä rahoituksen siirto kunnilta hyvinvointialueille tarkistetaan vuonna 2023 vastaamaan kuntien vuoden 2022 tilinpäätöstietojen mukaisia siirtyvien palveluiden järjestämisen kustannuksia sekä verotulojen osalta tietoja vuoden 2022 valmistuneesta verotuksesta.
Valtionosuuden lisäsiirrolla varmistetaan uudistuksen periaatteena oleva kustannusneutraalisuus kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion välillä.
VM kertoo, että lopullisten verotulotietojen perusteella laskettu valtionosuuden vähennystarve poikkeaa aiemmin arvioidusta tasosta. Vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa pysyväksi valtionosuuden vähennykseksi arvioitiin 224 miljoonaa euroa ja vuotta 2023 koskeva osuus 112 miljoonaa euroa.
VM lyö nyt viikonlopun alla uudet summat pöytään: Verotuksen valmistuminen muuttaa edelleen vuoden 2024 valtionosuuksia siten, että pysyvä vähennys kuntien valtionosuuksiin kasvaa yhteensä 501 miljoonaan euroon. Vuotta 2023 koskeva määräaikainen osuus vuodelle 2024 kasvaa yhteensä 250 miljoonaan euroon.
KUNNISSA tieto on otettu yllättyneenä ja tyrmistyneenäkin vastaan. Asiasta kirjoittaa esimerkiksi kokoomuksen entinen kansanedustaja, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä viestipalvelu X:ssä.
– Mitä ihmettä valtiovarainministeriö? Pysyvä vähennys on yhtäkkiä tuplaantunut… Käsittämätöntä toimintaa! Eikö tämän olisi voinut edes tiedottaa kunnille ennen kuin talousarviot lyödään lukkoon? hän päivittää ja merkitsee viestiinsä mukaan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.).
Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen vastaa Mäkelälle:
– Tässä olisi tovi aikaisemmin julkaistuna ollut kaikille tosiaan parempi…kuntakentän TA2024 on haastavaa isossa kuvassa, Luukkonen kirjoittaa.
– Aikamoinen pommi kuntatalouteen näin loppuviikosta, kirjoittaa Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola.
Luukkonen kommentoi hänellekin:
-Perjantai-illan viihde on nyt aika surullista, hän vastaa.
– ”Verotuksen valmistuminen muuttaa edelleen vuoden 2024 valtionosuuksia siten, että pysyvä vähennys kuntien valtionosuuksiin kasvaa yhteensä 501 milj. euroon.” Tällä on VALTAVA vaikutus kuntatalouteen, kirjoittaa puolestaan Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen.
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallion mukaan ”perjantai-illan kunniaksi VM julkaisi tiedotteen, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.”
Kuntaliitto oli tiedottanut aiemmin tänään, että Suomen kunnat ovat päättäneet ensi vuoden tuloveroprosenteistaan, ja lopputulos on, että kuntavero kiristyy 202 kunnassa ja laskee 97 kunnassa.
Perjantai-illan kunniaksi VM julkaisi tiedotteen, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Sote-siirtolaskelma tarkentui v. 2022 verotiedoilla.
Kunnat: Vuodelle 2024 ennakoitu valtionosuusvähennys KASVAA 224 milj. eurosta 501 milj. euroon.https://t.co/p10b43Gke5
— Minna Punakallio (@MinnaPunakallio) November 17, 2023
" Verotuksen valmistuminen muuttaa edelleen vuoden 2024 valtionosuuksia siten, että pysyvä vähennys kuntien valtionosuuksiin kasvaa yhteensä 501 milj. euroon."
Tällä on VALTAVA vaikutus #kuntatalous'teen 😳https://t.co/F7bK2hMoOF
— Sanna Lehtonen (@SKlehtonen) November 17, 2023
Perjantai-illan viihde on nyt aika surullista
— Johanna Luukkonen (@johannaluukkone) November 17, 2023
Tässä olisi tovi aikaisemmin julkaistuna ollut kaikille tosiaan parempi…kuntakentän TA2024 on haastavaa isossa kuvassa
— Johanna Luukkonen (@johannaluukkone) November 17, 2023
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.