Politiikka

”Käsittämättömän myöhään” – Lepomäen tyly ulostulo yllätti hallituskumppanit

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa

Muissa hallituspuolueissa ihmetellään kokoomuksen kansanedustajan Elina Lepomäen sote-kritiikin ajankohtaa ja motiiveja. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo, että Lepomäen ilmoitus tuli epämiellyttävänä yllätyksenä.

– Lepomäen ulostulo tulee käsittämättömän myöhäisessä vaiheessa. On pakko ihmetellä, miksi hän ei ole saanut suutaan ryhmässään aiemmin auki, Kaikkonen sanoo STT:lle.

Lepomäki sanoi eilen, että hallituksen sote-malli ei tule saavuttamaan taloudellisia tavoitteita ja potilaiden hoitoonpääsy tulee jopa vaikeutumaan nykyisestä. Hän ilmoitti sen takia äänestävänsä hallituksen sote-pakettia vastaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että Lepomäki ei ole kolmen vuoden aikana tuonut kritiikkiään esiin.

Vapaavuori puolustaa Lepomäkeä.

Sinisten ryhmänjohtaja Simon Elo sanoo, että irtiotto herättää kysymyksen kokoomuksen linjasta.

– Lepomäki on selvästi (Helsingin pormestari Jan) Vapaavuoren vasalli. Vapaavuoren kommenteista käy ilmi, että kyse ei ole yhdestä edustajasta vaan sisäisestä oppositiosta, Elo sanoo STT:lle.

Vapaavuori on kommentoinut Lepomäen ilmoitusta Twitterissä. Vapaavuoren mukaan on kaikki syy olettaa, että Lepomäki on kritiikissään oikeassa.

– Veikkaan, että Lepomäki saa lähipäivinä pyyhkeitä, mutta hänen pääargumenttejaan ei kukaan tule kumoamaan, Vapaavuori kirjoittaa.

Kaikkonen ja Elo eivät usko, että Lepomäen kritiikissä olisi kyse kokoomuksen suunnitelmasta, jolla liberaalien uudistusten ja leikkausten toteuduttua pysäytettäisiin keskustan vuosikymmeniä tavoittelema maakuntauudistus.

– En halua sellaista uskoa. Maakuntauudistusta tarvitaan myös sote-uudistuksen alustaksi. Se selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintoa, ja on samalla sote-alueiden pohja, Kaikkonen sanoo.

– En siihen usko, että kokoomus voisi niin epäisänmaallisella tavalla toimia, Elo sanoo.

Äänestykset kesällä.

Lepomäen mukaan useampikin kansanedustaja kokoomuksen ryhmässä on hänen kanssaan samalla kannalla. Maakuntamallin kriitikoihin lukeutuva kansanedustaja Harry Harkimo (kok.) sanoi eilen panttaavansa vielä kantaansa siihen, lähteekö Lepomäen leiriin.

– Jokainenhan tekee niin kuin haluaa, Harkimo totesi Lepomäen ulostulosta Demokraatille.

Menette puolueen mukana tässä, Orpo on vakuuttanut, että sote- ja maakuntauudistus viedään läpi, olette samalla linjalla?

– No en minä ole sitä sanonut, Harkimo vastaa.

Millä linjalla olette?

– Minä kerron sitten aikanaan.

Mallia pitkin matkaa kritisoinut Susanna Koski (kok.) sanoi eilen, ettei hänellä ole vielä kantaa asiaan, koska vielä ei ole annettu hallituksen esitystäkään.

Koski kuitenkin kehui Demokraatille eilen Lepomäen puheenvuoroa ja argumentointia.

– Nyt olisi syytä tarkastella nimenomaan niin kuin Jan Vapaavuorikintviittasi, että kannattaa tutustua niihin Lepomäen perusteluihin.

Kovin moneen lipeämiseen hallituksella ei ole varaa, sillä hallituksella on takanaan 105 ääntä ja oppositiolla 94. Keskustan Kaikkonen ei usko, että Lepomäen takana olisi laajempaa ryhmää.

– En usko, että tämä mikään ryhmän suunnitelma on. Tuskin virike tähän on heidän eduskuntaryhmänsä sisältä tullut, Kaikkonen sanoo.

Koko sote- ja maakuntapaketti odottaa valinnanvapausesityksen tuomista eduskunnalle. Tämän on määrä tapahtua lähipäivinä. Paketista äänestetään aikaisintaan kesäkuun alussa.

– Kokoomukselta pitää kysyä, että jos edustaja irtaantuu hallituksen linjasta, irtaantuuko samalla myös hallitusryhmästä? Elo sanoo viitaten hallituspuolueiden noudattamaan ryhmäkuriin.

Juttua on päivitetty klo 12:13.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat