”Käsittämättömiä lausuntoja” – SDP:n Kiuru: ”Rehnin kannattaisi tehdä kriisivierailu yliopistoihin”

Jukka-Pekka Flander
Krista Kiurun mielestä Sipilän hallituksella ei ole varaa arvostella tiedeyhteisöä.
Jukka-Pekka Flander
Krista Kiurun mielestä Sipilän hallituksella ei ole varaa arvostella tiedeyhteisöä.
Jukka-Pekka Flander
Krista Kiurun mielestä Sipilän hallituksella ei ole varaa arvostella tiedeyhteisöä.

SDP:n varapuheenjohtaja, ex-opetusministeri Krista Kiuru ihmettelee elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) lausuntoja asiantuntijoista. Rehn vihjasi, että asiantuntijat eivät hoida ”yhteiskunnallista vastuutaan”.

– Pidän tällaisia lausuntoja täysin käsittämättöminä. Sipilän hallitus on viimeinen taho, jolla on varaa arvostella Suomen tiedeyhteisöä.

Kiurun mukaan professoreiden ensisijaiset tehtävät ovat tutkimus ja opettaminen.

– Hallitus on toiminut erittäin ristiriitaisella tavalla: Ensin hallitus leikkaa koulutuksesta 3 miljardia euroa tämän vaalikauden aikana. Sen jälkeen pääministeri Sipilä haukkuu tiedeyhteisöä ja viimeisenä hallituksen elinkeinoministeri arvostelee sitä, ettei asiantuntijalausuntoja ole tullut.

Insinöörin pitäisi tietää paremmin.

Hallituksella on vakava peiliinkatsomisen paikka, Kiuru sanoo.

– Onkohan Sipilän tai Rehnin mielessä edes käynyt, että kun pelkästään Helsingin yliopistossa on 1 200 työntekijää koskettavat yt-neuvottelut, resurssit ja aika ovat kortilla? Hallitus leikkaa tiedeyhteisöltä satoja miljoonia ja vaatii sen jälkeen samanlaista jälkeä kuin ennenkin. Insinöörin pitäisi tietää paremmin.

Kiurun mielestä hallituksen on turha puhua kilpailukykyloikasta. Se vaarantaa tutkimuksen ja opetuksen Suomessa ja ottaa hypyn pimeyteen.

– Elinkeinoministeri Rehnin kannattaisi tehdä rakennemuutosministerinä kriisivisiitti yliopistoihin ja oppilaitoksiin, jotka ovat menettämässä tuhansia työpaikkoja hallituksen takia, Kiuru ehdottaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat