Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Käsitys tapahtumista on täsmentynyt ja täsmentyy edelleen” – poliisi on kuullut ensimmäisiä todistajia Espoon siltaturmasta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Viime viikon torstaina Espoon Tapiolassa romahtanut tilapäinen kävelysilta kuvattuna perjantaina 12. toukokuuta.

Länsi-Uudenmaan poliisi on viikonlopun ja maanantain aikana kuullut ensimmäisiä todistajia Espoossa viime viikolla tapahtuneeseen siltaonnettomuuteen liittyen. Poliisi on kuullut muun muassa paikalla liikkuneita asukkaita sekä kävelysillan läheisyydessä olevan työmaan työntekijöitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi kertoo aloittavansa tänään yhteydenotot onnettomuudessa osallisena olleiden koululaisten vanhempiin.

-  Poliisin käsitys tapahtumista on täsmentynyt ja täsmentyy edelleen. Kuulustelujen sisällöstä emme kerro tässä vaiheessa tarkemmin, sillä kuulustelut, joita on huomattava määrä, ovat edelleen kesken, sanoo rikoskomisario Matti Högman tiedotteessa.

Yksi Espoon Tapiolan keskuksen väliaikaisista kävelysilloista romahti viime viikon torstaina. Romahduksessa loukkaantui yhteensä 27 ihmistä, jotka olivat pääasiassa Helsingin Kalasataman koulun kahdeksasluokkalaisia nuoria.

RIKOSKOMISARIO Högmanin mukaan esitutkinnassa on keskeistä selvittää sillan romahtamisen syy ja se, onko romahtaminen ollut seurausta jonkun huolimattomuudesta. Jos onnettomuus on aiheutunut huolimattomuudesta, on poliisin mukaan selvitettävä huolimattomuuden aste.

-  Näiden seikkojen selvittämisessä keskeisessä roolissa ovat rakentamiseen liittyvät säännökset, määräykset ja ohjeet sekä tekninen selvitys, Högman sanoo.

Tutkinnassa olevat nimikkeet ovat edelleen vaaran aiheuttaminen ja vammantuottamus.

Poliisi toivoo edelleen silminnäkijöiden havaintoja siltaan liittyen. Ne voi toimittaa osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE