Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Katainen EU:sta: “Eksistentiaalinen kysymysmerkki” katosi mutta taustalla väijyy “fundamentaalinen kysymys”

Komissaari Jyrki Katainen piti tänään lehdistötilaisuuden Helsingissä.

Euroopan komission varapuheenjohtaja, komissaari Jyrki Katainen (kok.) näkee, että Euroopassa on tapahtunut lyhyessä ajassa merkittävä mielialojen muutos suhteessa EU:hun.

Näin on käynyt niin poliittisten johtajien kuin kansalaisten tasolla. Euroopan murheet kyberhyökkäyksistä Brexitiin ja toisaalta myös talouskriisin selättäminen ovat luoneet tilanteen, jossa on mahdollisuus katsoa uudella tavalla eteenpäin.

Brexit loi Kataisen mukaan Eurooppaan “eksistentiaalisen kysymysmerkin”.

– Puhuttiin, tarttuuko tauti ja hajoaako koko unioni. Tämä näyttää olevan pois huolenaiheista. Pikemminkin on käynyt päinvastoin. Kansalaisten reaktio on ollut päinvastainen.

68% EU-maissa asuvista, Britannia mukaan lukien,  kokee olevansa EU-kansalaisia, 73% euroalueen kansalaisista tukee euroa. Kannatusluvut ovat olleet viime aikoina kasvamaan päin.

EU:lta odotetaan nyt vastauksia. Kataisen mukaan näitä on odotettavissa niin turvallisuuspolitiikassa kauppapolitiikassa kuin Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) kehittämisessä. Suomen hallitusta Katainen sanoi rohkaisseensa olemaan aktiivinen sisällönrakentaja keskustelussa.

EU:n on tarkoitus solmia uusi kauppasopimus puolen vuoden välein. Katainen luetteli kymmenkunta maata tai maaryhmää, jotka ovat listalla.

Lisää aiheesta

– EU vahvistaa poliittista arvoaan kauppapolitiikassa.

Nordean pääkonttorin tuloa Suomeen Katainen tervehtii ilolla.

– EU:n kannalta oli posiitiivista huomata, että kovalla työllä rakennettu pankkiunioni koetaan vakautta lisäävänä.

“Kaikki luulimme, että EU-jäsenvaltiot olivat aikuisiässä.”

Katainen uskoo, että Brexit eli Britannian ero EU:sta toteutuu eikä kyseessä ole pelkkä työolettamus.

– Muun ajatteleminen nyt on turhaa.

– Jos sitten Britanniassa päädytään toisiin ajatuksiin, se on jonkin sellaisen kehityskulun seuraus, jota juuri nyt ei tapahdu. Toivon mukaan vain saadaan asialliset neuvottelut vihdoin ja viimein käyntiin. Ne ovat hyvin haastavat joka tapauksessa. Vetkuttelu ei kyllä nyt auta.

Paljon vakavampi huoli kuin Brexit on Kataisen mukaan se, miten Euroopassa kunnioitetaan oikeusvaltiota ja ihmisarvoa. Niissä ei voida tehdä kompromisseja.

– Jos tämä tendenssi jatkuu tai leviää eli jos oikeusvaltioperiaatetta horjutetaan vakavasti tai jos esimerkiksi maahanmuuttokriisin kylkiäisenä ihmisarvon kyseenalaistaminen leviäisi, se on fundamentaalinen kysymys.

– Samaan aikaan, kun kehitämme EU:ta, Euroopan arvopohja vaatii hoitoa, Katainen painottaa.

– Me kaikki varmaan luulimme, että EU-jäsenvaltiot olivat kaikki jo täysin aikuisiässä olevia ja että liberaalin demokratian perusarvoja ei enää Euroopassa kyseenalaisteta, mutta eipä se olekaan ollut näin.

“Jossakin muualla kuin niissä tehtävissä, joissa tähän saakka olen ollut.”

Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kausi päättyy parin vuoden päästä. Kataisen nimi on jo pitkään pyörinyt seuraajaehdokkaiden joukossa.

– Minulla ei ole minkäänlaisia suunnitelmia kampanjoida. Minä tiedän, että nimeni esiintyy aina silloin tällöin.

Katainen kuitenkin totesi tänään Helsingissä järjestetyssä toimittajatapaamisessa, ettei hänellä ole käsitystä, mitä hän haluaisi komissaarikautensa jälkeen tehdä.

– Jos nyt pitää jotakin veikata, niin veikkaisin, että olen jossakin muualla kuin niissä tehtävissä, joissa tähän saakka olen ollut.

Kataisen mukaan paljon on kiinni perheestä.

– Aktiivisesti yritän miettiä, mitä muuta se voisi olla kuin yhteiskunnallista vaikuttamista.

EU:ssa puolueet todennäköisesti ensi vuoden syksyllä asettavat kärkiehdokkaansa komission puheenjohtajaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE