Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Katalonia äänestää Madridin määräämissä vaaleissa – Luvassa on tasatilanne

Kataloniassa on alkanut äänestys Espanjan hallituksen määräämissä ennenaikaisissa aluevaaleissa.

Espanjan keskushallinto jäädytti Katalonian itsehallinnon ja määräsi alueelle ennenaikaiset vaalit sen jälkeen kun Katalonian alueparlamentti oli antanut yksipuolisen itsenäistymisjulistuksen lokakuun lopulla.

Vaalien äänestysprosentin odotetaan kipuavan jopa ennätyskorkeaksi. Vaaleista ei kuitenkaan odoteta ratkaisua alueen poliittiseen kriisiin.

Mielipidemittausten mukaan itsenäisyysmielisten ja Katalonian itsenäistymistä vastustavien puolueiden puntit ovat melko tasan. Ennusteiden mukaan mikään puolue ei saakaan taakseen tarpeeksi suurta äänimäärää hallitakseen yksin, vaan luvassa ovat vaikeat hallitusneuvottelut ja mahdollisesti jopa uudet vaalit.

Muun muassa sanomalehti La Vanguardia kirjoittaa, että katalonialaiset saattavat joutua vaaliuurnille uudestaan jo puolen vuoden sisällä.

Eivät tavalliset vaalit

Yksi vaalien eriskummallisuuksista on, että itsenäisyysmielisten puolueiden johtohahmot kampanjoivat joko vankilasta tai maanpaosta käsin.

Lisää aiheesta

Maltillisen vasemmiston ERC-puolueen johtaja Oriol Junqueras on ollut marraskuun alusta asti vangittuna kapinasta ja kapinan lietsomisesta syytettynä. Syrjäytetyn aluehallituksen johtaja Carles Puigdemont puolestaan pakeni Brysseliin, mistä käsin hän on vetänyt puolueensa Junts per Catalunyan vaalikampanjaa. Puigdemontia syytetään Junquerasin tavoin kapinasta ja kapinan lietsomisesta.

– Nämä eivät ole tavalliset vaalit, Puigdemont sanoi kannattajilleen aiemmin tällä viikolla videoyhteyden välityksellä.
Vaalihuoneistot sulkeutuvat klo 21 Suomen aikaa. Arvioiden mukaan noin 80 prosenttia äänistä olisi laskettu kello 23:n tienoilla Suomen aikaa.

Vaalien lopulliset tulokset julkistetaan ensi viikolla.

STT-AFP, Madrid

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE