Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Katalonian hallinto ei aio perua kansanäänestystä – “Ratkaisevaa on, mitä poliisi tekee äänestyspäivänä”

Katalonian aluehallinnolla ei ole aikomusta perua sunnuntain kiisteltyä kansanäänestystä itsenäistymisestä. Aluehallituksessa ulkoasioista vastaava Raul Romeva sanoi Brysselissä, että Katalonia on äänestyksen tuloksesta riippumatta kuitenkin yhä valmis keskustelemaan Espanjan keskushallinnon kanssa.

– Me olemme valmiita keskustelemaan kaikesta, Romeva vakuutti.

Espanjan hallituksen ja perustuslakituomioistuimen mukaan kansanäänestys on laiton. Kataloniaan on määrätty lisää poliisivoimia estämään äänestyksen toimeenpano. Poliisit ovat muun muassa sulkeneet äänestykseen liittyviä nettisivuja, takavarikoineet äänestyslippuja ja pidättäneet kansanäänestyksen kanssa tekemissä olevia virkailijoita.

Katalonian aluehallitus on sanonut antavansa itsenäistymisjulistuksen parin vuorokauden kuluessa äänestyksestä, jos kyllä-äänet voittavat. Tällainen tulos on todennäköinen, sillä itsenäistymisen vastustajat pääosin boikotoivat äänestystä.

Kaavailtujen äänestyspaikkojen sulkemiset ja muut toimet äänestystä vastaan ovat poikineet laajoja protesteja. Vaikka itsenäistymistä kannattaa alle puolet Katalonian asukkaista, selvästi suuremman joukon mielestä kansanäänestys pitää saada järjestää.

Vaaliuurnia ei ole vielä löydetty, ne ovat niin sanotusti piilossa.

Katalonian tilannetta aitiopaikalta seuraava Janne Riitakorpi arvioi, että sunnuntain kansanäänestys saadaan Espanjan hallituksen kovista vastatoimista huolimatta vietyä läpi.

Lisää aiheesta

– Kaikkein suurin kysymys on, mitä poliisi tekee silloin äänestyspäivänä kun vaalihuoneistoja avataan. Siinä on se hetki, jolloin kansanäänestys estetään – jos estetään, Riitakorpi kertoo.

Hänen mukaansa äänestyslippujen takavarikoinnit ja nettisivujen sulkemiset eivät vielä äänestystä kaada. Ihmiset ovat muun muassa tulostaneet lipukkeita kotonaan.

– Vaaliuurnia ei ole vielä löydetty, ne ovat niin sanotusti piilossa, Riitakorpi kertoo.

Kansanäänestyksen kieltäminen vain pahentaa asiaa.

Hänen mukaansa Katalonian poliisille on annettu määräys mennä jo perjantaina etsimään vastuuhenkilöitä äänestyspaikoille. Poliisi ei ehkä tottele, koska sen mukaan määräys saattaa vaarantaa yleistä turvallisuutta. Jos näin käy, Espanjan poliisin pitäisi ilmeisesti toteuttaa käsky.

Riitakorpi työskentelee Katalonian julkisuusdiplomatianeuvostossa, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta Kataloniasta ulkomailla. Neuvosto edustaa siis katalonialaista näkemystä, vaikka se ei olekaan osa aluehallintoa.

Suomalaisen mukaan kiista Katalonian ja Espanjan välillä on mennyt niin pitkälle, että on vaikea nähdä siihen kompromissiratkaisua. Kansanäänestyksen kieltäminen vain pahentaa asiaa.

– Vaikka itsenäisyyden kannattajat eivät olisikaan enemmistö, se on niin iso joukko, ettei se kieltämällä mihinkään katoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE