Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Katastrofi: Notre Damen toinen torni romahti – Donald Trump hämmensi Twitterissä: “Ehkäpä lentävistä sammutuskoneista olisi apua”

Pariisin Notre Dame -katedraali on tulessa, kertovat viranomaiset. Sosiaalisessa mediassa levinneissä kuvissa näkyy, miten valtavat harmaat savupilvet nousevat kohti taivasta ja liekit loimottavat pyhäkön katolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pariisin apulaispormestarin Emmanuel Gregoiren mukaan katedraalin toinen torni on romahtanut, samalla kun liekit roihuavat katolla.

Katedraalin edustajan mukaan kaikki katon puiset tukirakenteet ovat tulessa. Katedraalia korjataan parhaillaan, ja poliisin mukaan tulipätsi on saattanut saada alkunsa korjaustöistä. Poliisin mukaan mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, etteikö kyseessä olisi onnettomuus.

Palo sai alkunsa hieman ennen kello iltaseitsemää paikallista aikaa.

LEHTIKUVA / AFP

Silminnäkijöiden mukaan paloautoja ajaa jatkuvasti kovalla vauhdilla kohti Citén saarella Seine-joella sijaitsevaa katedraalia. Pariisin poliisi on kehottanut ihmisiä välttämään paloaluetta ja tekemään tilaa hälytysajoneuvoille.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo kuvaili Twitterissä paloa “kauhistuttavaksi”

– Palokunta yrittää saada liekkejä hallintaan, Hidalgo kirjoitti.

Notre-Dame on 130 metriä pitkä ja 48 metriä leveä. Se on valmistunut vuonna 1345.

Katedraali kuuluu Euroopan suosituimpiin turistikohteisiin.

Macron kiirehti palopaikalle

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on perunut täksi illaksi suunnitellun televisiopuheensa ja kiirehtii palopaikalle.

Palo on herättänyt laajalti kommentteja sosiaalisessa mediassa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Notre Dame -katedraalin palo on “kauhea”. Trump kirjoittaa Twitterissä, että palo tulisi sammuttaa ilmasta käsin ja nopeasti.

– Ehkäpä lentävistä sammutuskoneista olisi apua. Nyt on syytä toimia nopeasti, presidentti neuvoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE