Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli päätös: Katri Kulmuni ei jatka valtiovarainministerinä – “Minun on kannettava poliittinen vastuu”

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoo iltapäivällä eduskunnassa , ettei jatka ministerinä.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Yhteiskunnallisissa tehtävissä täytyy kantaa yhteiskunnallista kokonaisvastuuta. Minun on kannettava poliittinen vastuu asiasta, vaikka en olekaan tiennyt kaikista kokonaisuteen liittyvistä hankinnoista enkä ole niitä tilannut tai hankkinut. Minullekin selvisi kaikkeen tähän käytetty kokonaissumma vasta tällä viikolla.

Kulmuni sanoo että keskusta jatkaa hallituksessa.

– Olen informoinut asiassa pääministeriä. Minä jatkan keskustan puheenjohtajana ja keskusta ja keskustan eduskuntaryhmä valitsevat uuden ministerin mahdollisimman pian.

Rikoskomisario Teemu Jokinen Helsingin poliisilaitokselta vahvisti Demokraatille, että valtiovarainministeri Katri Kulmuniin (kesk.)  liittyvä esiintymiskoulutussoppa on nyt poliisin käsittelyssä.

Poliisille on tehty asiasta kaksi tutkintapyyntöä.

Suoraan esitutkintaan ei ole kuitenkaan menty, vaan poliisi on käynnistänyt asiasta esiselvityksen.

Lisää aiheesta

– Siinä katsotaan, mistä siinä on kysymys, millaisia hankintasäännöksiä tähän liittyy ja onko syytä epäillä, että sellaisia säännöksiä olisi rikottu, Teemu Jokinen sanoo.

Elinkeinoministerinä ja nyttemmin valtiovarainministeriönä toimivalle keskustan puheenjohtajalle Katri Kulmunille on hankittu ministeriöiden laskuun yli 50 000 eurolla erilaista esiintymiseen ja viestintään liittyvää koulutusta. Sittemmin Kulmuni on jo kertonut, että hän maksaa koulutukset itse.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE