Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kaupan liitto: EU:n ulkopuolelta tilattujen alle 22 euron tuotteiden verovapaus poistettava

Kaupan liitto haluaa, että EU:n ulkopuolelta tilattujen alle 22 euron arvoisten tuotteiden verovapaus poistetaan.

Liitto perustelee vaatimustaan sillä, että arvonlisäverotuksen on kohdeltava kotimaisia ja ulkomaisia yrityksiä tasa-arvoisesti.

Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kiinalaiset kännykänkuoret ja suuri osa kosmetiikasta ja elektroniikan lisälaitteista.

– On tarpeetonta antaa ulkomaisille verkkokaupoille kilpailuetua, sanoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.

Liiton mukaan lähetyksiä on myös pilkottu osiin, jotta niiden arvo alittaisi 22 euron rajan. Lisäksi on esiintynyt kierrätystä Ahvenanmaan kautta, sillä Ahvenanmaa ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen.

EU:n ulkopuolisia verkkokauppoja ovat muun muassa kiinalainen Alibaba sekä yhdysvaltalaiset Amazon ja Ebay. Ne kaikki kuuluvat suomalaisten eniten käyttämiin verkkokauppoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE