Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kauppakomissaari Malmström: EU:n tarjous ei vielä riitä Yhdysvalloille – Ministeri Virolainen: Alumiini- ja terästullien korottaminen olisi todella valitettavaa

Euroopan unionin tarjous teräksen ja alumiinin tullikiistassa ei vielä riitä Yhdysvalloille, uskoo kauppakomissaari Cecilia Malmström.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

EU-maat päättivät viime viikolla olevansa valmiita keskustelemaan kaupan esteiden purkamisesta esimerkiksi teollisuustuotteiden osalta, kunhan uhka tullikorotuksista poistuu.

Alumiinin ja teräksen tullikorotukset tulevat voimaan kesäkuun alusta eli ensi viikon perjantaina, jos sopuun ei päästä sitä ennen.

EU-maiden kauppaministerit ovat tänään koolla Brysselissä, josta Suomesta on paikalla ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen (kok.).

Tullikorotuksia on jo kertaalleen viivytetty. Malmström uskoo, että edessä ei ole enää uutta viivytystä, vaan jonkinlainen päätös. Malmström on yhteydessä Yhdysvaltain kauppaministeriin Wilbur Rossiin useita kertoja viikossa.

Virolainen sanoi ennen kokousta, että tullien korottaminen olisi todella valitettavaa EU:n ja Yhdysvaltain kauppasuhteille.

– Mutta jaksan vielä uskoa, että Cecilia Malmström punnertaa nämä viimeiset päivät.

Lisää aiheesta

Neuvoston odotetaan tänään päättävän myös kauppaneuvotteluiden aloittamisesta Uuden-Seelannin ja Australian kanssa. Komissio on saamassa jäsenmailta mandaatin neuvotteluiden aloittamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE