Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaupungin ääniä: Ay-liiketaustainen Anita Hellman – ”Helsingin tulee olla edelläkävijä ja mallikaupunki”

Anita Hellman Aurinkolahden rannalla

Kaupungin ääniä -juttusarja esittelee SDP:n toimijoita Helsingin alueella. Haastateltavilta kysyimme muun muassa miltä näyttää tulevaisuuden Helsinki ja mikä innosti lähtemään mukaan Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Lue tällä viikolla mitä Anita Hellman pohtii!

 

Vuosaarelainen Anita Hellman innostui lähtemään mukaan politiikkaan oltuaan aktiivinen ammattiyhdistysliikkeessä. Hän on toiminut parikymmentä vuotta matkatoimistoalalla. Nykyisin Hellman työskentelee Palvelualojen ammattiliitossa puheenjohtajan assistenttina viestintä ja yhteiskuntapoliittisella osastolla.

Ison osan Hellmanin vapaa-ajasta vievät ammattiyhdistysliike ja politiikka. Hän toimii sekä Helsingin Demareiden piirihallituksen jäsenenä että Kuljetusalan Demareiden puheenjohtajana. Lähteminen mukaan vaikuttamistyöhön on ollut Hellmanille luontevaa:

– Olen aina halunnut olla mukana vaikuttamassa ja kehittämässä asioita.

Sosialidemokraattisen puolueenkin valinta tuntui Hellmanista selkeältä. Puolueen arvot vastasivat Hellmanin omia arvoja:

– Perinteinen työväenaate, solidaarisuus ja vahvan tehtävä on tukea heikompaa -ajatusmalli ovat itselleni erittäin tärkeitä.

Lisää aiheesta

 

Eriarvoistumiskehitys pysäytettävä

Hellman haluaa vaikuttaa erityisesti eriarvoistumiskehitykseen. Tähän innostaa etenkin hänen oma kokemuksensa:

– Olen 90-luvun laman lapsi ja koin nuorena, millaista on olla pienipalkkaisen yksinhuoltajaäidin lapsi, Hellman kuvailee taustaansa.

Taustalla oli hänen vanhempiensa yrityksen meno konkurssiin laman ensimmäisessä aallossa ja sitä seurannut ero. Maalla kasvaessa syrjäytymisvaaraa ei tosin ollut, vaan Hellmanin mukaan kaikki auttoivat toisiaan ja toimeen tultiin, vaikka se ei aina ollut helppoa.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskysymykset sekä työllisyys- ja koulutuspolitiikka ovat tärkeitä eriarvoistumiskysymyksen kannalta ja vaikuttavat siihen, millaiseksi Suomi muodostuu. Hellmanin mielestä on erityisen tärkeää, että kaikilla ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja työllistyä.

Eriarvoistumiskehitys näyttää hänestä kuitenkin vääjäämättömältä ja Suomen hallituksen linjaa Hellman pitää huolestuttavana:

– Suomi alkaa luisua hyvin voivien valtioksi hyvinvointivaltion sijaan. Tähän kehitykseen pitäisi pystyä puuttumaan nopeasti, hän toteaa.

Eriarvoistuva yhteiskunta vaikeuttaa Hellmanin mielestä myös esimerkiksi siihen, että luonnonsuojeluun ja eläintenoikeuksiin on vaikeampaa puuttua.

– Jos isolla kansanosalla menee aika päivittäiseen selviytymiseen ja sen miettimiseen, miten saa rahat riittämään ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin, ei voida odottaa, että aikaa ja energiaa saati niitä vähiä rahoja riittää sen miettimiseen, miten voi tehdä mahdollisimman eettisiä ja ekologisia valintoja.

 

Lähellä luontoa

Anita Hellman kissansa Elviksen kanssa

Kotona Vuosaaressa Hellmanin seurana asuvat kaksi kissaa, Elvis ja Reino, sekä Helsinkiin Ressun lukioon opiskelemaan tullut 18-vuotias sisarenpoika.

Hellman harrastaa politiikan ja ammattiyhdistysliikkeen ohella palstaviljelyä, lukemista ja liikkumista luonnossa. Erityistä kiitosta saavat juuri kodin lähellä Vuosaaressa olevat ulkoilumahdollisuudet.

Helsingistä Hellman esittelisi etenkin kotikaupunginosaansa. Erityismaininnan saa ulkoilumahdollisuuksista kiitetty Vuosaaren luonto: merimaisemat, metsät, puistot ja Vuosaaren huippu. Lisäksi tärkeitä esiteltäviä ominaispiirteitä ovat Hellmanin mielestä myös dynaaminen satama, erityyliset asuinalueet ja mielenkiintoinen arkkitehtuuri.

 

Ekologinen tulevaisuuden Helsinki

Visioidessaan Helsinkiä vuonna 2025, Hellman toivoo erityistä kehitystä joukkoliikenteeseen pohjois-itä-suunnassa ja pyöräilymahdollisuuksien paranemista. Etenkin Itäkeskuksen liikenneratkaisuja olisi hänen mielestään syytä kehittää ja priorisoida seuraavia isoja hankkeita suunnitellessa. Lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota asuntorakentamiseen niin, että vuonna 2025 on jo rakennettu ja rakenteilla huomattavasti enemmän kohtuuhintaisia vuokra- ja omistusasuntoja.

Sote-uudistuksen alla Hellmania kiinnostaa myös sosiaali- ja terveyspuolen tulevaisuus Helsingissä:

– Ideaali olisi, että terveyskeskuksissa olisi riittävästi henkilökuntaa, jonotusajat lyhyet ja palvelu edelleen julkisella puolella samassa hintaluokassa kuin nyt.

Näiden uudistusten lisäksi Hellman toivoo Helsingistä myös ekologista kaupunkia. Tämän edistämiseksi hän mainitsee esimerkiksi erilaiset viherratkaisut kaupungin rakenteissa ja muovittomuuden tai ainakin muovipussittomuuden.

– Helsingin tulee olla edelläkävijä ja mallikaupunki, mitä tulee päästöjen vähentämiseen ja ekologiseen rakentamiseen, Hellman vetää yhteen visiotaan tulevaisuuden Helsingistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE