Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaupungin ääniä: Kaarin Taipale – ”jotta kestävä kehitys voi toteutua, sen täytyy toteutua myös kaupungeissa”

Kaarin Taipale - valokuva on otettu kotona samassa paikassa, missä tallennan joka viikko Kaarinin kaupunki- ja maakuntauutiset -YouTube -videon.

Kaupungin ääniä -juttusarja esittelee SDP:n toimijoita Helsingin alueella. Haastateltavilta kysyimme muun muassa miltä näyttää tulevaisuuden Helsinki ja mikä innosti lähtemään mukaan Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Lue tällä viikolla mitä Kaarin Taipale pohtii!

– Pormestari Razmyar on käynnistänyt neuvottelut laajasta pääkaupunkiseudun kuntaliitoksesta, aloittaa Kaarin Taipale visiointinsa Helsingistä vuonna 2025.

Taipale on vapaa kaupunkitutkija ja tekniikan tohtori, joka on väitellyt julkisten palveluiden yksityistämisestä. Hänellä on taustansa myötä kokemusta ja osaamista kaupunkipolitiikasta, ja selvä näkemys siitä, mihin suuntaan Helsinkiä tulisi kehittää.

– Pääkaupunkiseudun rakennusliikkeet kilpailevat siitä, kuka rakentaa entistä toimivampia ja edullisempia vuokra-asuntoja, Taipale sanoo, ja lisää toiveensa siitä, että segregaatiokehitys on saatu kääntymään toiseen suuntaan. Niin, että Helsingissä olisi keskenään erilaisia alueita, mutta mikään niistä ei ole leimautunut ongelmalähiöksi.

Lisäksi Taipale toivoo, että maahanmuuttajia on entistä enemmän vuonna 2025 ja he sulautuvat kotoisaksi osaksi kaupungin arkea ja juhlaa. Hänen visiossaan myöskään yksikään puolue ei enää menestyisi flirttailemalla muukalaisvihan kanssa.

– Vihdintien kaupunkibulevardista on muodostumassa kaupungin kiinnostavimpia paikkoja, johon on myös erinomaiset fillaribaanayhteydet. Vihdintien ja Kehäradan välistä löytyi hyvä paikka HIFKin uudelle areenalle. Kaupungin vanha jäähalli on remontoitu ja sen parkkipaikka istutettu puistoksi, Taipale visioi.

Tosin Helsingissä moni asia on arvostettavaa jo nyt. Taipale haluaisi esitellä kaupungista sitä tuntemattomalle ennen kaikkea Keskuspuistoa ja sen ideaa viheralueesta, joka alkaa Mannerheimin patsaalta ja jatkuu aina Lappiin asti.

Lisää aiheesta

– Kaikissa maailmankaupungeissa on niille luonteenomainen, ikoninen puisto, Taipale korostaa.

Toinen vaihtoehto Taipaleelle olisi viedä Helsinkiä tuntematon valoisana kesäiltana pyöräretkelle pitkin Helsingin rantaviivaa.

 

Virastopäälliköstä huippukokouksiin

Taipale toimi aikoinaan Helsingin kaupungilla virastopäällikkönä.

– Lautakunnan esittelijänä näin kuitenkin konkreettisesti, miten poliittiset painotukset vaikuttavat päätöksentekoon, Taipale kertoo siitä, mikä politiikassa alkoi kiinnostaa.

Oltuaan seitsemän vuotta virastopäällikkönä, hänet valittiin kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestön (ICLEI) puheenjohtajaksi. Taipale kertoo kiertäneensä maailmaa kolmen vuoden ajan ja nähneensä tällöin yhä selvemmin, kuinka paljon poliittinen visio ohjaakin kaupungin kehitystä.

– Vedin myöhemmin viisi vuotta Suomen YK:n puitteissa perustamaa kestävän rakentamisen Marrakech-työryhmää, ja siinä keskityin nimenomaan löytämään politiikkatoimia, joilla tavoitteita saavutetaan.

Taipale haluaa ehdottomasti vaikuttaa siihen, että kestävän kehityksen periaatteet ymmärretään ja omaksutaan myös Suomessa.

– Ei siis ole kyse ”niistä ympäristöasioista” vaan siitä, että kehityksen on oltava yhtä aikaa niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin luonnonvarojen käytön kannalta kestävää, Taipale tarkentaa ja jatkaa: jotta kestävä kehitys voi toteutua, sen täytyy toteutua myös kaupungeissa.

Kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestön puheenjohtajuuden myötä Taipale sai osallistua myös Yhdistyneiden kansakuntien Rio+10 -huippukokoukseen Johannesburgissa vuonna 2002 ja sen valmisteluun kuntakentässä eri puolilla maailmaa sekä myöhemmin useisiin YK:n ilmastokokouksiin.

– Opin ymmärtämään konkreettisesti, mitä tarkoittaa Think Global, Act Local eli ajattele globaalisti, toimi paikallisesti.

 

Sattuman kautta kokopäivätöihin politiikkaan

Taipale sanoo, että hän lähti Sosialidemokraattiseen puolueeseen vähän sattuman kautta mukaan. Kesällä 2004 hän oli käymässä Suomessa Torontosta, jossa hän asui kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestön puheenjohtajuuskaudella. Vierailulla Taipale tapasi entisen esimiehensä Pekka Korpisen kaupunginsihteerin Marjatta Raunilan, joka kysyi, haluaisiko Taipale lähteä ehdolle syksyn kuntavaaleihin.

– Asuntoni oli vielä Torontossa, josta käsin tein ensimmäistä vaalikampanjaani vailla minkäänlaista kokemusta, sitoutumattomana demarina, Taipale kertoo muistojaan ensimmäisistä kuntavaaleista, joissa hän oli ehdolla. Taipale liittyi puolueeseen vaalien jälkeen ja palattuaan Suomeen.

Politiikasta on kuitenkin kehittynyt viime vuosien aikana Taipaleelle melkein kokopäivätyö. Hän on jäsenenä niin valtuustoryhmässä, elinkeinojaostossa kuin maakuntahallituksessa, lisäksi Taipale on varajäsen kaupunginhallituksessa ja puoluevaltuuston varapuheenjohtaja.

Hän myös kirjoittaa paljon: yleensä kolumneja, mutta myös pidempiä artikkeleita ja poliittisia ohjelmapapereita. Taipale myös toimittaa kirjoja.

Kun Taipaleelta kysyy hänen harrastuksistaan, hän vastaa pohdiskelevasti:

– Mahtaako milloinkaan jäädä aikaa lukea kaikessa rauhassa kaunokirjallisuutta, kuljeskella vieraiden kaupunkien kaduilla tai istua laiturilla ja katsella auringonlaskua?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE