Uutiset

Kaupunginhallitus esittää Tilakeskuksen yhtiöittämistä ja Hatanpään sairaalapalveluja Yliopistolliseen sairaalaan

Tilakeskus vastannee mahdollisen yhtiöittämisensä jälkeenkin Onkiniemen tehdaskiinteistön asbestiremontista.
Tilakeskus vastannee mahdollisen yhtiöittämisensä jälkeenkin Onkiniemen tehdaskiinteistön asbestiremontista.
Tilakeskus vastannee mahdollisen yhtiöittämisensä jälkeenkin Onkiniemen tehdaskiinteistön asbestiremontista.

Tampereen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin Tilakeskus liikelaitos yhtiöitetään. Yhtiöittäminen toteutetaan siten, että Tilakeskuksen tilaomaisuus jää Tampereen kaupungin Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vastuulle ja liikelaitoksen kiinteistönhoitoon liittyvä palvelutuotanto yhtiöitetään Tampereen Tilapalvelut -nimiseksi osakeyhtiöksi.

Esityksen mukaan Tilakeskuksen henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella uuden yhtiön palvelukseen nykyisin työehdoin. Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 2. lokakuuta 2017.

Uusi yhtiö toimii In House -yhtiönä ja tuottaa omistajalleen Tampereen kaupungille rakennusten ja tilojen rakennuttamispalveluja, isännöinti- huolto ja kunnossapitotoimintaa sekä niihin liittyvää suunnittelua, konsultointia ja palvelujen myyntiä.

Uutena käytäntönä esitetään, että perustettavan uuden yhtiön hallituksessa toimisi myös henkilöstön valitsema hallitusjäsen. Hän toimisi hallituksessa samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muutkin hallituksen jäsenet. Uudistuksella halutaan korostaa henkilöstön merkitystä kunnallisen palveluyhtiön voimavarana myös koko yhtiöön liittyvässä päätöksenteossa.

Hatanpään tulevaisuuskin valtuustossa lokakuuun alussa

Lisäksi Tampereen kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan 18. syyskuuta esittää Hatanpään sairaala- ja kuntoutuspalvelujen yhdistämistä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan

Esityksen mukaan sairaala- ja kuntoutuspalvelujen toiminnot yhdistyvät tukipalveluineen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan liikkeenluovutuksella vuoden 2018 alusta. Oriveden terveyskeskuksen vuodeosastopalvelut, Hatanpään puistosairaalan psykogeriatrian palvelut ja Rauhaniemen sairaalan kuntoutuspalvelut jäävät Tampereen kaupungin toiminnoiksi. Tämäkin esitys tulee kaupunginvaltuuston käsittelyyn 2. lokakuuta.

Yhdistämisen taustalla on terveydenhuoltolain muutos, jonka mukaan leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee kokonaisuudessaan koota niihin sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Lakia tulee soveltaa viimeistään 1. tammikuuta 2018 alkaen.

Lain tultua voimaan Hatanpään sairaalassa ei voida jatkaa leikkaustoimintaa itsenäisenä sairaalana, koska sillä ei ole omaa yhteispäivystystä. Hallinnollinen yhdistyminen sairaanhoitopiirin kanssa ja Hatanpään sairaalan oman etupäivystyksen vahvistaminen mahdollistavat leikkaustoiminnan jatkumisen.

Uuden yksikön nimeksi Tays Hatanpää

Hatanpään sairaalasta tulee yhdistymisen myötä yksi Taysin kahdeksasta toimialueesta. Sen nimeksi tulee Tays Hatanpää. Henkilöstön johtaminen tapahtuu paikallisesti Hatanpään sairaalassa ja lääketieteellinen johtaminen prosessijohtamisena Taysin kantasairaalan toimialueilta, kuten kaikissa sairaanhoitopiirin sairaaloissa.

Sairaala- ja kuntoutuspalveluiden henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksena Tampereen kaupungilta Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin palvelukseen. Työ- ja virkasuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle. Liikkeenluovutus koskee noin 1100 työntekijää. Suurin osa henkilöstöstä jää Hatanpään toimialueelle.

Kardiologinen poliklinikkatoiminta siirtyy Taysin omistamalle Sydänsairaala Oy:lle. Aulapalveluiden, sairaala-, vaate- ja välinehuollon sekä tekstinkäsittelyn henkilöstö siirtyy Taysin palvelukeskukseen. Tietohallinnon ja arkisto- ja toimikorttipalveluiden henkilöstö siirtyy Istekki Oy:lle ja hankinnan ja logistiikan henkilöstö Tuomi Logistiikka Oy:lle.

Työpaikkojen luvataan säilivän

Kaupungin asiasta antamassa tiedotteessa todetaan, että ”kaikkien työtekijöiden työpaikat säilyvät. Työntekijät ja viranhaltijat siirtyvät liikkeenluovutuksessa vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen. Työntekijöille ei lähtökohtaisesti laadita uusia työsopimuksia tai virkamääräyksiä”.

Mahdollisuus osa-aikaiseen työhön säilyy siirtymisen yhteydessä. Oikeus osa-aikaiseen työskentelyyn määräytyy lain, työehtosopimuksen ja työnantajan käytännön mukaan. Kuukausipalkka ei laske siirtymisen takia. Palkkojen harmonisointi toteutetaan erikseen laadittavan suunnitelman mukaan.

Henkilöstö siirtyy Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstöetujen piiriin. Tampereen kaupungin yksipuolisesti tarjoamat henkilöstöetuudet, kuten esimerkiksi työsuhdematkalippu, sairauskassan jäsenyys ja vakuutuskassaetuudet eivät säily. Tullinkulman Työterveys vastaa sekä kaupungin että Taysin henkilöstön työterveyspalveluista.

Yhdistymisessä Hatanpäällä otetaan käyttöön Uranus-potilastietojärjestelmä ja sen myötä myös muut Pshp:n hoidolliset järjestelmät. Sairaalan tilat vuokrataan ylläpidettyinä Tampereen Tilakeskukselta ja sairaalan ruokahuolto ostetaan Tampereen Voimialta.

Vuoden 2018 talousarviota laaditaan parhaillaan. Tavoitteena on, että sairaaloiden yhdistämisestä ei aiheudu Tampereen kaupungille lisäkustannuksia. Yhdistymisen valmistelun kustannukset ovat noin 4,3 miljoonaa euroa, josta suurin osa muodostuu potilastietojärjestelmien, työasemien ja tietoliikenteen muutoskustannuksista.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat