Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ” ennätyksellisen heikon” tilinpäätöksen Tampereella

Pekka Salmen (keskellä) mielestä Tampereen taloudenhoidossa on ryhdyttävä puhumaan myös veronkorotuksista.

Tampereen kaupungin viime vuoden tilinpäätös oli “ennätyksellisen heikko”. Viime vuoden tulos oli 58,8 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi viime keväänä talousohjelman, jossa vuodelle 2018 asetettiin 8,8 miljoonan euron “tehostamistavoite”. Talousohjelman vaikutukset toteutuivat 0,3 miljoonaa euroa tavoiteltua parempana.

Kaupungin tarkastuslautakunta kiinnitti tilikauden alijäämään kuitenkin huomiota arviointikertomuksessaan. Arviointikertomus käsiteltiin valtuustossa samanaikaisesti tilinpäätöksen kanssa. Tilinpäätös hyväksyttiin ja arviointikertomus merkittiin tiedoksi.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Tampereen verotuloennuste tälle vuodelle toteutuisi. Kiinteistövero kasvaisi ennusteen mukaan ja valtionosuudet peräti 34 miljoonaa euroa. Silti ensi vuoden budjettikehykset ovat 30 miljoonaa euroa miinuksella.

Tänä vuonna koko kaupunkikonsernin tilinpäätös oli ensimmäistä kertaa miinuksella. Tosin alijäämästä liki puolet johtuu ammattikorkeakoulun osakkeiden luovuttamisesta Tampereen uudelle yliopistolle. Kyseessä on siis investointi tulevaisuuteen; koulutukseen ja osin tutkimukseenkin, mitä maassa on viime aikoina vaadittu.

Johtamisessa parannettavaa

Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajan Esa Kanervan (sd.) mukaan kaupungilla ei ole käytössä “selkeää mekanismia tai prosessia, minkä avulla kaupungin yhtiön tai muun sellaisen yhteisön kurssia saataisiin reivattua tavoitteiden saavuttamiseksi oikeaan suuntaan”.

– Ensimmäiseksi voisi koko yhtiön hallitus ja omistaja arvioida tilannetta. Omistajan tulisi arvioida myös kyseisen hallituksen osaamista ja toimintakykyä tilanteen haltuun saamiseksi. Tarkastuslautakunnan arvion mukaan kaikista vuositavoitteista 60 prosenttia toteutui, 30 prosenttia ei toteutunut.

Kanervan mukaan digitaalisten palveluiden käyttöönotto ei ole onnistunut lähellekään valtuuston toivomalla tavalla.

Kaupungin omistajaohjausyksikössä työskentelee Kanervan mukaan viisi henkilöä ja toiminnasta vastaa liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja. Konsernijaoston esittelijänä toimii konsernijohtaja. Yksikön vastuulla on 52 tytäryhtiötä ja neljä säätiötä.

-Työmäärä on valtava, Kanerva totesi

Veronkorotukset mukaan keskusteluihin

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi antoi kiitosta tarkastuslautakunnan arviointikertomukselle, joskin samaan hengenvetoon harmitteli tilinpäätöksen heikkoutta. Salmen mukaan viime keväänä aloitetun talousohjelman mukaan alijäämä olisi tänä vuonna puolitettava ja ensi vuonna kaupungin talouden oltava tasapainossa.

Salmen mukaan tavoitteen saavuttamista hankaloittaa verotulojen pienuus ja suuria kustannuksia vaativat ostopalvelut.

-Kaupungin oma palvelutuotanto ja toiminta ovat vähintäänkin kohtalaisia.

– Tehdyt säästöpaketit ovat johtaneet pienituloisille koviin leikkauksiin. Nyt leikkaukset riittävät. On otettava puheeksi veronkorotukset, Salmi sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE