Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kaupunginvaltuutettu sai postissa hirttoköyden – “Olen parhaillaan menossa poliisille”

Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim “Husu” Hussein (sd.) kertoo Twitterissä saaneensa postissa hirttoköyden sisältävän kirjeen. Demokraatti tavoitti Husseinin Helsingin valtuuston keskiviikon kokouksen jälkeen.

– Olen parhaillaan menossa poliisille. Tunti sitten olin hirveän innostunut syksyn valtuuston kokouksista. Sitten tultiin sanomaan, että minulle on postia. Avasin postin ja kaikki paikalla olleet järkyttyivät. Into ja positiivisuus lähti saman tien pois.

– Onneksi valtuuston kokous oli alle tunnin kestävä tekninen kokous. En yhtään tiedä mitä kokouksessa on puhuttu. Muistan vain painaneeni läsnäolonappia. Sen verran tämä järkytti, Hussein kertoo.

“Vähättelijät eivät usko, ennen kuin faktat ovat papereissa.”

Hussein sanoo haluavansa tehdä rikosilmoituksen vaikka tietää, ettei tekijää välttämättä tavoiteta.

– Haluan antaa esimerkkiä siitä, että nämä pitää viedä poliisille vaikka tekijää ei löydettäisi.

– Näin saadaan tietoon paljonko tätä tapahtuu Suomessa. Vähättelijät eivät usko, ennen kuin faktat ovat papereissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE